Monipuolista ja ahkeraa tekemistä

Johan, luulin julkaisseeni tämän postauksen jo pari päivää sitten, mutta nähtävästi olin jättänyt sen viimeistelyä vaille. Josko nyt sitten! :D

Oran elämä viikon ajalta pähkinänkuoressa: sunnuntaina agia, maanantaina tokoa, tiistaina peltojälkeä, keskiviikkona metsäjälkeä, torstaina agia, perjantaina tokoa+naksuttelua, lauantaina agia, sunnuntaina pyöräilyä ja agia. Eilen ei jaksettu mitään ja pidin koiralla lepopäivän (itse kyllä matkasin tallille Maijan kanssa...) ja tänään lähdetään juuri taas pyöräilemään. Huhheijaa!

Sunnuntaina käytiin tosiaan agittamassa oman porukan sekä Sadun ja Colhun kanssa. Sovellettiin rata tämän vuoden MM-karsintojen hyppäristä. Koko rataa mulla ei nyt ole, enkä sitä muista, mutta yllä nyt yksi kohta minkä treenaamisessa meni eniten aikaa.
Radassa tosiaan olisi oikeasti ollut kepit, joten lähdettiin sitten siitä, minne kepit loppuivat. Ensimmäinen vaikeus oli se, kuinka saada Ora olemaan irtoamatta putkeen. Se lukitsi putken heti lähdössä, eikä mun sijoittumisella ollut mitään merkitystä, koska koira ei kääntynyt katsomaan. Sitten, kun saatiin se kuntoon, oli vuorossa kaarteen minimoiminen, joka osoittautui sekin kovin vaikeaksi. Mutkan sain ihan hyväksi liioittelemalla omaa kääntymistä: parin kerran jälkeen koirakin taisi vähän oivaltaa jotain. 2-3 otin kakkosen vasemmanpuoleisen siivekkeen ympäri ja putkeen.
Lisäksi radassa oli pätkä, jossa piti juosta ihan törkeänä, jotta ehti persjätölle. Hyvin Ora persjätöt lukee, kunhan mä vaan ehdin ajoissa. ;D

Maanantain tokot. Maija oli katselemassa ja ilmeisesti Ora poikittaa vähän vähemmän kuin olin ajatellut, mutta poikittaa silti aavistuksen eteen. Kun sitä yrittää korjata, saattaa seuruu jäädä väljäksi. Juoksuseuruussa ei poikita lähes ollenkaan. Täyskäännöksessä olen ajatellut, jos vaikka vaihtaisinkin sen saksalaiseksi (koira kiertää takaa), koska se vaikuttaa olevan Oralle tosi helppo. Mun mielestä täyskäännös niin, että koira pysyy yhdellä puolella ja mä käännyn vasemmalle on vähän kömpelö, vaikka Maija sanoikin sen olevan ihan ok.
Jäävät oli kaikki kolme ekalla oikein, joten en jäänyt hinkkaamaan niitä ollenkaan.
Mutta voi minkä olet tehnyt, luoksetulo... Maanantaina oli tehotreenissä nopea istuminen lyhyessä luoksarissa, autoin ihan kunnolla kädellä, jotta sain istumisesta nopean. Vinoon ei enää juurikaan koita tulla, mutta tanakasti Ora on jäämässä sivulle seisomaan. Huoh. Matkaa on myös huimasti pidennettävää. Tätä mä vihaan tokossa: liike on ensin hyvä, koevalmis, ja sitten se hajoaa palasiksi syystä X. Kyllähän Orallakin oli jo tosi hyvä ALO-luoksari, se vaan himmasi siinä aavistuksen, jonka takia tein vauhtiluoksareita ilmeisesti vähän liikaa. Nyt se luultavasti odottaa sitä palkkaa lentäväksi eikä sen takia istu.
Loppuun paikkista, joka olisi kyllä pitänyt jättää kokonaan väliin. Häiriönä Maija tokoilemassa Naurun kanssa. Alkuun hyvä, palkkasin minuutin välein. Kolmantena minuuttina olin menossa vapauttamaan, kun Ora vetää lonkalle juuri, kun olen menossa sitä kohti. No, uudestaan. Häiriintyi Maijan "MAAHAN, MAAHAN" -käskyistä Naurulle (jääviä), ja pisti päänsä maahan "downiin". Sain korjattua ilman uudelleen aloitusta. Odotin hetken, kehuin, olin menossa vapauttamaan, kun vähän ennen koiraa huomasin sen olevan taas lonkallaan. Oli niin pimeää, etten ollut kaukaa huomannut ollenkaan... Uudestaan, lyhyempi paikkis, palkkaus ja vapautus. Mitä tästä opimme: älä treenaa paikkiksia pimeässä varsinkaan silloin, kun koirasi on treenannut jo muut tai on muuten vain väsynyt.

Tiistaina otettiin koko jengi mukaan ja lähdettiin talsimaan pelloille vetämään jälkiä. Oran jäljen teki Maija, ja sillä oli pituutta arviolta 100-150 metriä. Namia siellä täällä. Purkki, kulma, toinen purkki, viimeinen purkki. Jälki vanheni ehkä puolisen tuntia tai jonkin verran reilu.
Lähti hyvin, löysi jäljen ja alkoi edetä. Se draivin määrä oli vain ihan järkyttävä: sain pitää liinasta kiinni pahimmillaan kaksin käsin ja koira paahtoi menemään. Ora oli aika häslä, poikkesi jäljeltä useaankin kertaan mutta löysi hyvin ilman apuja uudelleen. Ei yhtään niin paha kuin viimeksi mun tekemä, mutta ei se nyt mikään kauneinkaan suoritus ollut. Ensimmäiselle purkille kehotin "mitä piti tehä", meni hienosti maahan ja syötiin. Kulma (ei ihan suorakulma) oli hyvä, siinä namitus oli tiheämpää. Toisella purkilla mudi meni jo itsenäisesti maahan ja sai huuuurjat kehut. Samaten viimeisen purkin ilmaisi itse. Jee!

Keskiviikkona lähdettinkin sitten vähän isommalla porukalla Firalle jälkimetsään: mukana oli oman porukan lisäksi Satu & Colhu sekä Rebecca ja Cecil. Tehtiin jako niin, että Rebecca teki jäljen Oralle tien toiselle puolelle, mä tein Cecilille, Maija Colhulle ja Satu Naurulle. Colhu ja Cecil olivat molemmat ekaa kertaa jäljestämässä, joten Oralla oli tämän porukan pisin jälki (n. 150m).
Pyysin Rebeccaa tekemään aika samanlaisen jäljen kuin Maija oli tehnyt Oralle eilen, mutta pyysin namittamaan aavistuksen enemmän, ettei tämänpäiväinenkin jälki menisi häslingiksi. Purkkeja oli taas kolme, mutta niistä kaksi olin laittanut sukkien sisään. Lisäksi tämä oli Oran ensimmäinen metsäjälki: se on tehnyt aiemmin vain pellolla tai nurmella, koska mulla on ollut niihin paljon paremmat maastot. Rebecca varoitteli, että jäljen suunnalla oli kävellyt joku mies sakemanninsa kanssa jäljen tekemisen jälkeen, mutta mentiin silti kokeilemaan onneamme.
Etenemään Ora lähti ihan superhienosti. Se oli huomattavasti rauhallisempi kuin edellisenä päivänä pelolla, vaikka edelleen pieni kiire poltteli selkeästi jalkoja. Samanlaista häsläystä ei kuitenkaan ollut havaittavissa ja koira eteni tosi hyvin. Ensimmäisen purkin piti olla ennen kulmaa, mutta sitä ei näkynyt ja lähdettiin sitten mulle merkatun kulman kohdalta kääntymään. Ei ehditty oikein edes kulmasta pois, kun purkki olikin jo edessä. Ora ilmaisi ihan superisti ilman kehotusta, tosin pienellä viiveellä. Tässä kohtaa Rebecca vähän huuteli, että nyt ei ole kaikki kunnossa, mutta jatkettiin silti vähän matkaa ja seuraava purkki löytyi ihan seuraavan jälkeen, sekin ilmaistiin hyvin. Tässä kohtaa Rebecca oli varma, että nyt on purkit ja jälki ihan sekaisin ja tämä todistui viimeistään sillä, kun äkkäsin kolmannenkin purkin ihan väärästä paikasta siirrettynä hieman toisesta purkista eteen vasemmalle. Huoh! Kehuin koiraa toisen purkin ilmaisusta ja ilmoitin sille, että jälki oli siinä ja se on valmis. Ilmeisesti se sakemanni tai joku muu koira oli haistanut jäljen ja purkit ja kanniskellut niitä vähän ympäriinsä samalla sotkien jäljen täysin sen vanhenemisaikana.

Noh, nokka pystyyn, olihan mudi jäljestänyt alun oikein mallikkaasti häiriöstä huolimatta. Maija lähti tekemään Oralle toista jälkeä tien toiselle puolelle sillä aikaa, kun me käytiin ajamassa Cecilin jälki. Vanheta Oran toinen jälki ehti varmaan vain 15-20 minuuttia, mutta aikaa oli jo kulunut niin paljon ja pelkäsin toista jälkisotkijaa, joten lähdettiin jo sitä ajamaan. Jäljellä oli Maijan mukaan matkaa max 100 metriä, mutta mun mielestä se tuntui huomattavasti pidemmältä... Tämän jäljen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Ora oli ihan mahtava, se ei juurikaan häslännyt eikä neliveto ollut kovin paha, kulma löytyi superisti ja ilmaisut olivat jo itsenäisiä ja nopeita, sukista huolimatta. Jes!! Mulle jäi treeneistä ihan mahtava fiilis, koira oli onnistunut, seura oli mahtavaa ja ensimmäisen jäljen ongelmista huolimatta treenit olivat onnistuneet kaikkien koirien osalta ihan älyttömän hienosti. Jälkien jälkeen otettiin vielä koko poppoo aika pitkällekin metsälenkille Firalle ja kaikki kuusi tulevat ihanan hienosti toimeen. Nämä treenit ja sen jälkeinen onnistumisen olo on se iso syy, miksi mä pidän koiraharrastuksista.

Pois pk-puolelta: torstaina oli taas ohjatut agit. Alma oli viikko sitten nyrjäyttänyt nilkkansa jonka takia ei rataa tehty, vaan keskityttiin serpentiineihin, välistävetoihin ja takaatyöntöihin. Tai meidän kohdalla serpentiineihin: Orallahan oli myös mölleissä ongelmana se, ettei se oikein osannut päällejuoksuja enkä kyllä oikein osannut minäkään Oran kanssa. Keskityttiin siis serpentiineihin ja Alma sai katsoa, mikä niissä mättää.
Lopulta me saatiin selville, mikä meidän suurin ongelma oli: Ora lukee ihan älyttömän tarkasti mun jalkojen (nilkasta alas) liikettä ja suuntaa, ja kun mä virheellisesti päällejuoksuissa käännyn hypättävää aitaa kohti, se ei osaa sitä lukea. Treenattiin siis sitä, että mä juoksen ja pidän ne jalat suorassa eteenpäin ja teen käännyn korkkiruuvisti yläkropalla. Ei Elmerin kanssa ole koskaan tarvinnut tällaisia miettiä! :D
Itsenäisesti taisin ottaa vielä hyppy-keinu -pätkää onnistuneesti ja kujakeppejä taisin ottaa parit loppuun.

Perjantai olikin mielenkiintoinen päivä. Koska meidän piti illalla mennä porukalla käymään Linnanmäellä, ajateltiin Maijan kanssa tokoilla koirien kanssa päivällä, jotta Naurukin olisi ok yksinjäädessään. Lähdettiin siis matkaamaan ensin Ojankoa kohti. Matkalla takaa lähestyivät kuitenkin melko jyriseväiset pilvet, joten vaihdettiin suunnitelmaa lennosta ja matkattiinkin lähemmäs hiekkakentälle. Ehdittiin ottaa Naurun kanssa parit heitsaukset, kun taivas repesi ja alkoi sataa kaatamalla ja jyristä ihan tuhottomasti. Mitä tekevät tokotreenailijat: jatkavat treenejä! Tämähän oli oikein mainio tilaisuus testata, toimiiko meidän koirat tokossa sateesta huolimatta. ;D No okei, Oran kanssa tein vain jäävät maahan ja istumaan (testasin, suostuuko menemään maate ja istumaan kaatosateesta huolimatta), eikä niissä ollut ongelmaa, joten lähdettiin sitten pikapikaa kentiltä kotiin päin. Hiekkatiet lainehtivat vettä ja sitä tosiaan tuli myös taivaalta kuin saavista kaatamalla, joten me kaikki kuusi olimme kuin suihkusta tulleita, kun vihdoin pääsimme kotiin asti.
Koska ulkotokot olivat menneet pieleen, päätettiin ottaa naksuttimet esiin ja naksutella kaikille koirille jotain kivaa. Ja koska Oraa on alkanut ällöttää pitää suussa vähän kaikkea vähänkään ällömpää (hiekkainen keppi tai kapula, kylmät, liukkaat tai kovat esineet...), otettiin treeniin metallin nostaminen tylsän ruokailuveitsen avulla. Oralla oli vaikeuksia saada sitä nousemaan maasta, koska veitsi oli niin litteä ja maata vasten, ja sitä kiukutti ihan suunnattomasti: en ole varmaan koskaan naksutellut Oralle nin, että koirasta on kuulnut noin paljon tyytymätöntä nurinaääntä... Sheippasin nostoa niin, että aluksi palkka tuli hampailla veitsen koskemisesta ja lopulta sen lyhyen matkan kantamisesta. Olin aika yllättynyt, kuinka hyvin se sen nosti, kun mudia on kovin inhottanut vähän kaikki viime kuukausina ja viikkoina. Loppuun vielä pari veitsen pitelyä suussa, eikä oikeastaan mitään ongelmaa. Tosin ei koira selkeästi sitä metallia suussaan arvostanut.
Loppuun naksuttelin vähän Elmerin lempitemppua, jota Ora ei ole koskaan kokeillutkaan: maton suoristamista. Ja voi hitsi se oli mudin mielestä kivaaaaaaaa! Neito tajusi jutun juonen erittäin nopeasti, ja eiköhän tästä sitten jatketa jalostamaan temppua pidemmälle. :)

Lauantaina mentiin itseksemme agittamaan. Tein niitä samoja serpentiinejä, joihin me oltiin jääty torstain ohjatuissa. Ja mitä kummaa: me osattiin Oran kanssa molemmat ihan superisti heti toisella vai kolmannella yrittämällä! Kaikki viisi aitaa! Eikä se ollut sattumaa, koska sama voitiin toistaa kolme kertaa! Mudi oli mitä superein ja siirryttiin sitten vauvapuolelle kujakeppien puoleen. Ajattelin ottaa päivän kujakeppiteemaksi keppikulmat, ja testailin erilaisia kulmia yhtään suoristamatta keppejä. Ja voi hitsi tuo hakee kepit hienosti. Kulmaa voi venyttää jo yli 90 asteeseen, ja se kepittää (kujat) hienosti. Kokeilin myös matkaa pidentämällä edestä, eikä ongelmaa ollut. Hyvä jarru ensimmäiselle kepille ja siitä kaikki kepitettiin. Supermudi!

Sunnuntaina käytiin ensin pyöräilemässä n. 2km matka + kävelyosuudet/koira vapaana, Vähän ongelmia siinä, että Ora yritti tulla liian eteen, mutta ei mitään suurta. Oikein taitava mudi, koiriakin ohitettiin pyöräilemällä ja jopa rusakko hyppäsi parin metrin päästä pakoon. Silmät kyllä pullistuivat ja korvat hyppäsivät päälaelle, vähän aikaa pälyili ympärilleen, mutta ei tehnyt elettäkään lähteäkseen perään (kuten ei lähes koskaan kiinniollessaan). Venyttelin Oran vielä lenkin jälkeen ja totesin sen vasemman takajalan olevan vähän jäykempi kuin oikea. Pitää siis sitä venytellä ahkerammin. Päivällä kävin kävelemässä vielä pitkän lenkin kahdestaan Oran kanssa, peltojen ja metsien läpi lammikolle, jossa mudi sai uida hellepäivän takia. Tuli niin surku siitä, että kesä on lopuillaan ja pian ei enää tuollaisia lenkkejä tai treenejä voi enää tehdä. Talvella voisi muuten ottaa sukset esiin ja alkaa tekemään vetoa, mutta mä vihaan hiihtämistä. En vaan keksi meille talveksi oikein mitään lajia! Ryhmätreeneihinkään ei välttämättä halliin ole varaa talveksi (agiin siis), ne on niin tyyriitä, mutta josko ostettaisi sitten vapaatreenikortti. Se on vähän joko tai.

Illalla sitten vielä tekemään pienet agitreenit Ojankoon itseksemme. Ensin kokeiltiin serpentiini toiseen suuntaan, ja koska se onnistui kertaheitolla, siirryttiin välistävetotreeniin. Ja voi huoh - mä olin ihan liian hidas ja koira luki aika huonosti mun rintamasuunnan muutoksia. Treenattiin ensin ihan vain ensimmäistä välistävetoa, ja loppua kohden saatiin kolme aitaa ok, mutta neljännen ohi mentiin rutkasti. Tässä on varmaankin sama ongelma kuin päällejuoksuissakin: mun jalkojen suunta osoittaa aitoja kohti, jolloin koira ei hyppää. Musta vaan tuntui, että olin ihan mutkalla niistä välistävetokäännöksistäkin (joita piti koooovin liioitella), ettei ollut toivoakaan saada käännettyä kroppaa ajoissa suoraksi. Ehkä tämä vielä tästä! Kujakepeille asteltiin taas välistävetojen jälkeen ja tällä kertaa ajattelin helpottaa kulmia, mutta suoristaa keppejä. Kepit olivat oikeastaan niin suorat kuin kujakepit vain saa paria vikaa väliä lukuunottamatta, ja mudihan kepitti. Siis melkein suorat kepit. Wau. Ihan supermagee. Lopetin yhteen superiin suoritukseen, vaikkei montaa ehditty edes tehdä, ennen kuin ei enää onnistukaan.

Auttakaa äänestämällä!

Ajattelin koittaa vielä näin loppukuusta kiriä Oran ja Oran tekstin kanssa voittoon Muschin kisassa! Äänestäkää siis kaikki meitä, jotta koirat saisivat hyvää ruokaa pöytään! Linkki kisaan alla:

http://www.musch.fi/mudi/iloa-ja-helppoutta-elamaan

Turinoinnit tämän viikon treenailuista tulevat, kunhan ehdin kirjoittaa kaikki. Joka päivä ollaan oikeastaan treenailtu jotain lajia!

Lähemmäs aikuisuutta!

Otsikko viittaa siihen, että tällä viikolla Ora on ohittanut elämänsä kaksi virstaanpylvästä. Keskiviikkona me korkattiin ensimmäiset agilitykisat medimölleissä, ja perjantaina Oralle tehtiin läpivalaisu luuston osalta.

Aloitetaan kuitenkin tämän viikon alusta, eli maanantaista. Käytiin taas illalla Ojangossa agittamassa oman lauman sekä Rebecan ja Cecilin kanssa. Tehtiin vähän itse sovellettua rataa, josta ratapiirros yllä. Mainittakoot piirustuksesta, että putki 11 oli meillä täydessä pituudessaan, joten ylsi pidemmälle vasempaan päin, jolloin 11-12 mutka oli erittäin jyrkkä.
Radan alku oli tosi jees. Otti muistaakseni kontaktinkin hyvin A:lle, vaikka mentiin siltä päivältä ekaa kertaa. Jee! Keinu me oltiin valittu huonosti tuuliselle päivälle: se oli kovin kevyt ja koliseva, joten se eli välillä omaa elämäänsä enkä sitten uskaltanut tehdä sitä ollenkaan vasta keinun oppineen Oran kanssa. Se tosiaan menee jo normaalin keinun ilman apuja, mutta vauhtia on vielä välillä turhan paljon, ja tuollaisen keinun kanssa voisi saada vahinkoa aikaan. Jatkettiin siis keinun kontaktilta. Jyrkkä mutka hyppysuoralle - tai ainakin niin oli mun tarkoitus, mutta mudi lukitsi keinun jälkeen putken (joka siis tosiaan oli lähempänä keinua...) ja pilisti sinne parikin kertaa huolimatta yhtään siitä, mitä mä tein. Palkkailin siis pari kertaa ihan vaan kontaktilta hypylle, kunnes jatkettiin eteenpäin. Persjättö 6-7, putkeen, 9-10 ja puolivalssilla käännös putkeen, joka ekalla kerralla onnistui oikein hyvin, mutta tokalla kerralla onnistuin säätämään itse jotain. 11-12 yritin sitä putkijarrua, jota me ollaan jonkin verran treenattu, mutta selkeästi edelleen liian vähän, joska muudeli lensi putkesta kooooooovin pitkälle ennen kuin rekisteröi sen, että mä olin ihan eri suunnassa. Putkijarrun treenausta siis: pallo lensi putken sivuun heti kun koira tuli putkesta. 12-13-14 hypyt oli ehkä vähän enemmän eri linjoilla kuin kuvassa, ja mun oli mahdotonta pysyä ohjauksessa perässä putkeen saakka. Kun ratapiirrosta katsoo, se tuntuu aika oudolta, mutta Maija ja Rebeccakin katsoivat, että aika mahdottomuus se olisi ollut, ellen olisi pikajuoksija. Ei jääty siis sitä hinkkamaan vaan jatkettiin eteenpäin. 16-17 ekalla kerralla hyvä, toisella kerralla meni liian vinosti puomille eikä katsojien mukaan ottanut ylösmenokontaktia. Puomilta takaakierrolle (hyppy oli muuten ehkä enemmän piirroksessa vasemmalla), tein ensin vain pyörähdyksenä, jonka jälkeen kokeiltiin vastakäännöksellä (koira takaakiertoon, ohjaaja kääntyy selkä hetkeksi koiraan ilman, että ohjaava käsi vaihtuu). Ora oli vähän pihalla ja vähän mäkin, korjattiin mut oikeaan paikkaan ja palkattiin vain koiran hyppäämisestä, vaikka mä käännynkin "takaisin päin" aika nopeasti. Meinasi siis alussa tulla takaisin ja olla hyppäämättä, koska mäkin käännyin pois. Lopetettiin treeni muistaakseni siihen.

Tiistaina ei koiralla mitään sen kummempia, mutta keskiviikkona olikin meidän hyppy uudelle asteelle: iltapäivällä auto starttasi kohti Mäntsälän mölliagilitykisoja, jonne ihmiset olivat mut ylipuhuneet. Kisaratana toimi ylläoleva rata, joka me juostiin Oran kanssa kaksi kertaa. Kisapaikka oli siitä kummallinen möllikisoille, ettei kenttää oltu aidattu ollenkaan - tottakai sieltä monet ekaa kertaa kisaavat ja kovin kokemattomat koirat pilistivät joko muiden koirien tai tuttujen ihmisten luokse radan ulkopuolelle joko kesken radanjuoksun, heti irti päästyään tai saman tien radan jälkeen. Vaikka Ora onkin melko häiriöherkkä, se käyttäytyi kisapaikalla oikein mallikkaasti eikä siitä ole valittamista. Olin varautunut jännityksestä superkiihkeään ja joka puolelle lentelevään mudiin radalla, mutta mitä vielä, se oli jopa rauhallisempi ja hitaampi kuin treeneissä! Uusi paikka ja uudet esteet ihmishälinässä ovat Oralle tietty uusi juttu, joten johtunikohan siitä sitten. Lähdöissä pysyi ihan superisti, jäi siihen mihin jätin eikä edes yrittänyt hiipiä. Molemmilla radoilla kontaktit oli myös ihan tosi hyvät, joista olen ylpeä, koska yleensä ennen treenejä olen naksutellut ihan parit A:n kontaktit ennen mitään sen kummempaa tekemistä.
Ensimmäisellä radalla ei ollut ongelmaa ennen putkeen menoa, jonka pää oli muuten vapaasti valittavissa. Mentiin oikeanpuolimmaiseen, kuten kaikki muutkin, kovan vauhdin takia. Irtosi hyvin, mutta mä olin ohjaamassa ysihypylle ihan kummallisesti, unohdin mitä olin suunnitellut ja Ora meni ohi. Korjasin takaakierrolla ja loppurata oli oikein hyvä, ei ongelmia. Vitonen.
Toinen rata oli myös hyvä sinne putkelle saakka. Sain myös vedettyä oikein hyvin ysihypylle, ohjasin ihan okei, mutta koira ei lukenut päällejuoksua kympille ja Maijakin sanoi kentän laidalta katsoneena, että koira vaan oli kääntynyt huutamaan mulle asenteella, että "MITÄ SÄÄÄ TEEEEET!!" Siitä vitonen. Loppurata muuten hyvä, mutta ohjasin ihan huolimattomasti näin kokemattomalle koiralle toisiksi viimeisen hypyn (jolla takaaleikkaus) ja mudi juoksi ohi. Radalta siis kymppi.

Käytiin vähän jäähdyttelemässä, ja kun tultiin takaisin, Majia kovin viittoi mua radan luokse ja kun sinne juoksin, sain tietää syyn: meidän ensimmäinen suoritus ylsi kolmanteen sijaan! Kilpailijoita oli ollut paljon, joten mä olin tästä melko yllättynyt. Palkintosija oli kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, sillä palkinnot olivat yhdet surkeimmista, mitä olen nähnyt: halpoja, pieniä puruluita muutama, irtona kahden pussin pohjalla Cittarista saatavia koiran värjättyjä irtokeksejä ja kaksi RC:n näyteruokapussia (saa ilmaiseksi eläinkaupoista), joista toinen sisälsi junnuruokaa ja toinen ruokaa bichon friseelle. Olisivat nyt edes ruusukkeet antanut. Kuvassa oleva kuppikin on ihan omasta takaa.

Keskiviikkoiltana matkasin vielä Ojankoon, treeneissä oman lauman lisäksi Jenna Delian kanssa. Treenasin Taran kanssa sen radan, mikä me rakennettiin ja otettiin tehotreeniin mun ohjaaminen irtoavalle takaakierrolle, joka oli kuulemma vähän hassu. Taas näitä, joissa olen niin hirrveän kiitollinen siitä, että mulla on Maija ja muitakin treenikavereina, jotka osaavat sitten sanoa tuollaisista: ei niitä oikein itse huomaa!
Koska O oli käynyt jo samana päivänä kisoissa, sen kanssa tein vain kujakeppejä ja parit nopeat kontaktit. Kujakepit on nykyään jo ihan älyttömän mageet, menee jo ihan tosi suorina ja hakee ekan välin kaikista kulmista. Edelleen pallo edessä on välillä turhan paha ja meinaa varastaa väärään väliin, mutta heti kun se ajattelee, niin oikea väli löytyy helposti ja jyrkästi. Kohtapuoliin tehdään jo varmaan suoria keppejä! Viimeinen väli on varsinkin näin "kaukopalkalla" vaikein, se pitää suoristaa viimeisenä.


Torstaina käytiin mun vanhemmilla kylässä, jonne tuli myös mun serkut vanhempineen. Harjakoirien ja Oran kanssa kävin metsässä lenkillä päivällä, muuten Ora sai toimittaa seurakoiran virkaa. Se ei ole tainnut koskaan nähdä toista näistä serkuista, mutta oli silti ihan täysin ok, meni rapsuteltavaksi ja häntä viuhui. Mun täti oli vähän jännempi, vaikka se onkin nähty aiemmin jo pari kertaa. Ensin ihan ok, mutta kun Oraa koitti lähestyä, niin haukkui muutaman kerran ja lähti pois. Tosin ei tarvinnut tädin kuin lelu ottaa käteen, niin johan oltiin kaveria. Ainakin siis leikkii myös vieraan (tai ainakin melkein vieraan) kanssa, hyvä juttu ja hyvä tietää. Hassu tyyppi kuitenkin. Illan ohjatut treenit oli peruttu eikä sitten edes Ojankoon jaksettu raahautua.

Kuten ylläolevista kuvista voikin päätellä, perjantaina oli vuorossa meidän tuomiopäivä: luustokuvaukset! Ajeltiin Tervakoskelle Naurun sijoittajalle kuvattavaksi. Ora oli eläinlääkärissä oikein reipas, antoi koskea, heilutti häntää ja jopa lipaisi tuntematonta ihmistä - tosin ehkä vähän vahingossa. Ensin kuunneltiin sydän virallisena, ei kuulunut mitään normaalista poikkeavaa. Nukutuspiikin saatuaan Ora hetken kuluttua painoi päänsä mun jalkojen väliin ja kun huomasin, että sen takajalka alkaa pettää, kehotin mudin maate ja siihen se jäi retkottamaan. Onneton pieni!
Odoteltiin tuloksia jäätelöä syöden ja jännittäen, ja mikä helpotuksen aalto se olikaan, kun ensimmäisenä ell toteaa, että "oikein terveeltä ja puhtaaltahan täällä kaikki näytti." Käytiin siinä yhdessä kuvia läpi ja arvio oli, että kyynärät 0/0, olat terveet (ei kuvissa, epävirallisena), selkä terve eikä poikkeamia ja lonkat luultavasti B/B, sillä eivät ole ihan pyöreät ja "istuvat" muodoltaan. Kuitenkin nekin ovat täysin kunnossa ja terveet.
Tästä me voidaan hyvillä mielin jatkaa harrastuksia, ja ehkä mäkin nyt pikkuhiljaa uskaltaisin nostaa niitä hyppyjä maksikorkeuksiinkin... ;D

Eilen, lauantaina me lähdettiin treenaamaan vähän niitä selkälihaksia, kun hain isältä torstaina haetun pyörän varastosta, kiinnitin Oran valjaissa springeriin (ja remmiin mun käteen...) ja lähdin pienelle pyörälenkille. Mitähän olisi ollut matkaa, ehkä 1-2 km, josta ihan koko matkaa ei pyöräilty. Ora vähän säikkyy edelleen pyöriä, kuten pentunakin, joka ilmenee sillä, ettei se haluaisi kääntyä itse pyörää kohti ja jos pyörästä kuuluu joku kovempi ääni (esim. kopahdus alas katukivetykseltä tai jarrutuksen aiheuttama ääni hiekasta ja pyöristä), on mudin reaktio lähteä poispäin. Itse pyöräillessä ongelmaa ei kuitenkaan ole ja Ora ravaa oikein nätisti mihinkään kiskomatta tai jumittamatta. Tästä lähdetään sitten pikkuhiljaa pidentämään matkaa, josko ne selkälihakset tulisivatkin sieltä joskus tämän ja muiden treenien ansiosta. Pyörälenkin jälkeen vielä jumppasin ja venyttelin koiran sisällä.

Lihashuoltoa ja kaikkia lajeja

Pahoittelen pientä päivitystaukoa! Tauko sai alkunsa kesäkuun lopun viiden päivän mökkilomailusta, jonka koira vietti lähes kokopäiväisesti ulkona milloin Naurun kanssa juosten ja leikkien, milloin yksinään juosten ja leikkien, milloin metsiä tutkien ja milloin järvessä uiden. Mainittakoot se, että mudin uintityyli on nyt parantunut itsekseen ja molskintaa esiintyy vain hetkellisesti, kun rynnätään lelun perään veteen kamalalla kiireellä. Mökillä ei treenattu, vaikka jäljet piti tehdä, mutta se ei haittaa, koska kunnon loma ei ole koskaan pahitteeksi. Mudi tajusi erittäin hyvin tontin "rajat", vaikka on viimeksi käynyt mökillä viime kesänä pikkuisena pentuna ja vaikka lähinaapurissa oli sukulaiset koiransa kanssa pari ekaa päivää. Kovin vahtiviettinen mudi kuitenkin on varsinkin pikku vahtikoiraystäviensä (= Taran ja Kidan) kanssa, ja pari kertaa tehtiin "väärät hälytykset" jonkun koiran toimesta, johon muut vahtivat tietysti yhtyivät.

Käydäänpä sitten tärkeimmät lomanjälkeiset kuulumiset treenisaralla. 2.7. Ora kävi Lahdessa Maijan kanssa hierottavana. Hieroja ei löytänyt mitään sen kummempaa jumia, jotain pientä saattoi olla alaselässä. Kuitenkin käteen jäi sellainen huomio, ettei Oralla ole kovin mainittavia selkälihaksia. Hieroja suositteli treeniksi uimista, joka kehittää koko kropan lihaksia, sillä kyseessä on vielä niin nuori koira, että sen lihakset ovat muutenkin vasta kehitysvaiheessa. Ajattelin kuitenkin aloittaa vielä ihan ravipyöräilyn tuon mudin kanssa, jotta koiran olisi pakko ravata tasaisella sykkeellä ja kehittää niitä lihaksia niin, että ne tuntuisivatkin siellä selässä. Myös erilaisia jumppia pitää alkaa tehdä ahkerammin.

Seuraava päivä oli hieronnan takia lepopäivä, mutta jo 4. päivä pääsi Ora töihin. Ajelin yksinäni Oran kanssa Sammattiin kasvattajalle katselemaan lampaita. Oran lisäksi paimenessa oli samana päivänä siskot Praha ja Vinka sekä Veikko. Muut oli vähän myöhässä, joten me päästiin ensin ihan privana ilman yleisöä vähän lambeja seurailemaan. Ora liinassa, Sanna vähän rauhoittelemassa vieraisiin paimentajiin tottumattonta kuuden lampaan laumaa niiden luona ja mä koiran perässä. Mudi oli vähän pihalla, lampaankakka maistui ja laitumella jolkotettiin välillä kiinnittäen huomiota lampaisiin ja välillä johonkin ihan muuhun. Päätettiin sitten vähän herätellä mudin aivoja lampaille ja annettiin sille vähän enemmän liinaa, jolloin lampaisiinkin tuli vähän enemmän vauhtia ja mudi tajusi olevansa paimenessa. Liina takaisin lyhyemmäksi käteen ja johan sitä innostusta lampaita kohtaan löytyi. Mudi avasi jopa sanaisen arkkunsa silloin, kun lampaat eivät edes pinkoneet (vain silloin haukkunut aiemmin), mutta saatiin pari hyvääkin pätkää ja lopetettiin siihen.
Toisen kerran lambeille Ora pääsi muiden ekan paimentamisen ja pienen tauon jälkeen. Nyt ei tarvinnut enää mudia herätellä sen kummemmin, vaan kiihkeyttä ja hyviäkin pätkiä löytyi saman tien. Haukkui enemmän kuin koskaan ennen paimentaessa ja sain siitä vähän sanoakin ja rauhoitella.  Kovasti olisi Ora lampaita kuljettamassa, mutta kiertoliikkeet ovat aika harvassa, joskin pari sellaistakin mudi on onnistunut tekemään. Taitaa olla mudin paimennustyylille tosin aika tavanomaista.

Viikko sitten perjantaina käytiin illalla Ojangossa tekemässä Agirodun Open Class -rata.  Tehtiin Oran kanssa A:lle saakka ja puhtaana saatiin saman tien läpi. A:n kontaktilla meillä tosin on vähän epävarmuutta, mikäli vauhtia tulee lisää: kun vauhtia on hurjasti, ei joko osata, pystytä tai malteta (tai kaikkia) pysähtyä 2on2offiin, ja jos haluaa mudin siihen pysähtyvän, pitää karjaista kontaktiesteen käsky aika rumasti. Treenattiin sitä myös erikseen ottamalla vauhtia hypyltä ja myös putki-rengas -yhdistelmästä, jotta sain vahvistettua kontaktille tuloa myös kovasta vauhdista. Puomilla tämä ei ole ongelma. Olisinkohan kujakeppejä tehnyt vielä treenin päätteeksi.

Lauantai kului seuraillessa ja kuvaillessa mudien luonnetestiä Oulunkylässä. Kameran muistikortti sanoi tosin itsensä irti sunnuntai-iltana, enkä luultavasti kuvia sieltä ulos saa, joten työ meni hukkaan ja Mudiyhdistys jää tällä kertaa ilman luonnetestikuvia... Sunnuntainna suuntasimme Agirotuun, joskin meidän taloudesta mukaan pääsivät vain aussieneidit. Mudi ja tolleri jäivät surullisesti yksinään kotiin.

Tällä viikolla ollaan käyty erittäin ahkerasti treenaamassa Ojangossa illan hämärtyessä ja ilmojen vähän viilentyessä. Maanantaina ja tiistaina tehtiin pieniä juttuja, kuten ihan oikeaa keinua, A:n kontaktia ja pimeään U-putkeen lähettämisiä. Kujakeppejä tehtiin myös velipoika Maunon valvovan silmän alla niin, että jätin pallon itse keppien eteen. Häiriötä ihan lähellä hengailevasta veljestä ei Ora ottanut laisinkaan, vaan keskittyi täysillä tekemiseen. Sen sijaan pallo oli ensimmäisellä kerralla liian kova häiriö, eikä keppikulmat onnistuneet ollenkaan. Suoraa kyllä mentiin oikein mainiosti, mutta kun kulmaa ja matkaa suurensi, meinattiin mennä toisesta tai jopa kolmannesta välistä sisään. Tiistaina saatiin tehtyä keinua kokonaisena ja ilman apuja, joskin yksittäisenä esteenä ja aika rajusti koiraa vielä jarruttaen.

Keskiviikkona kävin aamupäivällä tekemässä Oralle jäljen pelolle. Annoin vanheta vajaa tunnin. Päätin, että alan opettaa Oralle jäljen keppejä ns. namipurkeilla, jolloin koira ilmaisee aluksi jäljellä olevia namipurkkeja maahanmenolla ja siitä edetään vaihtaen purkit pikkuhiljaa esineiksi. Nameja laitoin jäljelle satunnaisesti, ennen namipurkkia väli ilman nameja. Ensimmäiselle purkille meni ihan hyvin, palkkojen kohdalla vähän poikitti mutta muuten ei mitään. Kehotin maahan ja syötiin purkin sisältö maassa, ei ongelmaa. Mutta siitä ne ongelmat sitten lähtivät. Oralla taisi mennä purkista ja jäljen "keskeyttämisestä" pasmat sekaisin, eikä se oikein löytänyt jälkeä ihan heti. Sitten kun se löysi jäljen kunnolla uudelleen, olin minä sen hukannut: koira oli kovasti menossa vasemmalle ja mä olin sitä mieltä että väärä suunta se on, kunnes muistin, että juuri tässä kohtaahan oli mun jälkikulma, johon olin laittanut vielä enemmän nameja. Ensi kerralla parempi jäljen merkkaus, jotta tiedän, missä se jälki kulkee... Kulman jälkeen Ora hukkasi jäljen taas varmaan munkin sählingin takia ja etsi sitä aikansa. Koira oli taas aika sekaisin, taisi tässä kohtaa tarjota maahanmenoakin kun ei jälkeä löytänyt. Pieni matka saatiin vain suoraa jälkeä, kunnes oli toisen purkin vuoro. Hyvin meni maahan ja syötiin. Nyt jälkikin löytyi helpommin purkin jälkeen ja lähes ongelmitta löydettiin loppupurkille, joka ilmaistiin jo paremmin. Jotain sählinkiä kuitenkin loppupätkässäkin oli. Loppupäätelmänä siis se, että etesin ilmeisesti liian nopeasti vähän kaikessa: yhtä aikaa vaikeustaso nousi purkeilla, kulmalla (jollaisen ennen tehnyt kerran), namien pienellä harvenemisella ja aavistuksen pidemmällä vanhenemisajalla. Myöskään pelto ei ollut mikään kovin helppo jäljestettävä, sillä se oli rutikuiva ja ruohottomiakin kohtia jäljellä oli.
Jottei koiralle (ja mulle) jäisi huono maku suuhun, tekaisin vielä toisen jäljen saman tien vähän kauemmas samalle pellolle. Vanheni vain 5-10 minuuttia, pelkkä suora yhdellä purkilla + loppupurkki, enemmän nameja myös matkan varrella, ettei jälki vain häviäisi tällä kertaa. Tämä meni oikein mallikkaasti, jopa alkoi vähän tarjota maahanmenoa purkilla ja loppuun asti päästiin kunnialla.

Keskiviikkoiltana mentiin taas agittamaan: meidän oman lauman vahvistuksena oli taas Rebecca & Cecil, joka tarkoitti sitä, että tehtiin vähän pidempää rataa. Sovellettiin Maijan kanssa yhtä Agirodun minien joukkueradasta. Ennen Oran ottamista kentälle olin tehnyt ihan pari hyppy-putki pätkää Taran kanssa, josta mudi oli kiihtynyt hirveästi. Oli ehkä virhe ottaa jo valmiiksi kiihtynyt mudi radalle, sillä se oli kuin ohjus, ihan äärettömän kiihkeä ja NOPEA, en pysynyt alkuun koiran perässä alkuunkaan. Vauhdin takia irtoamisetkin oli jopa normaaliakin paremmat. Alussa meni hyvin A:lle, mutta kun mudin oli lähettänyt putkeen, ei ollut mitään toivoakaan ehtiä tekemään persjättöä putken toiselle puolelle ja jatkaa siitä eteenpäin. Sai juosta ihan täysiä, jotta siihen ehti, ja koittaa saada koira irtoamaan mahdollisimman pitkälle hyppyjä ja putkeen, joka onnistuikin erittäin hyvin. Putkelta kuitenkin puomille oli niin kova vauhti, että mun olisi pitänyt olla enemmän putken luona lähettämässä koiraa eteenpäin puomille, mutta olin liian lähellä puomia -> käskytin ja olin muutenkin myöhässä ja koira juoksi suoraan puomin ohi. Tämän mokan tein jopa monta kertaa, kunnes tajusin lähettää Oran ajoissa ja kauempaa puomille ja meni hyvin. Ora hakee puomille erittäin hyvin ja juoksee sitä pitkällekin mun edelle, tosin yleensä saan sen kiinni viimeistään alastulokontaktin luona, sillä ihan täysiä se ei juokse. Kontaktit erittäin hyvät, samoin takaaleikkaus putkelle (lähetys kaukaa). Putkelta mudilla oli jälleen niin kova vauhti, että seuraava hyppy hypättiin kovin vinoon enkä saanut käännettyä sitä yhtään ajoissa seuraavalle hypylle päin. Korjasin seuraavalla kerralla ottamalla koiran niistomaisesti hypyltä kiinni ja johan kääntyi!  Keinu otettiin vain erillisenä, loppu ok, en ottanut kolmea viimeistä estettä (rengas, hyppy, kepit).
Loppuun taas kujakeppejä, tällä kertaa "kaukopalkallakin" onnistui kulmat tosi hyvin. Haki kaukaakin 90 asteen kulmasta oikean välin, jarrutti tosi lujasti ekassa välissä kääntyen ja pujotteli hyvin. Kepit alkavat lähennellä pikkuhiljaa suoria keppejä!

Torstaina ohjatut treenit. Tehtiin ensin hyppytekniikkaa: Alma halusi nähdä jokaisen koiran tekniikan ja vähän kommentoida sitä. Me ollaankin tehty itseksemme aika paljon hyppytekniikkajuttuja, ja videollekin ollaan saatu pari kertaa todetaksemme, että koira hyppää ihan hyvin, mutta Kidaan verrattuna pistää päätään kovin vähän alas. Otettiin ensin lähetyksenä, olin jättänyt itse pallon hyppyjen taakse. Kuulemma pää oli lähes niin alhaalla kuin se vain voi olla. Kaksi kertaa lähetyksenä, kuulemma oikein hyvä. Kolmas kerta kutsuna, jossa piti päätänsä sitten vähän ylempänä. Tässä se ongelma sitten ilmeisesti onkin: meidän omat hyppytekniikat ovat olleet lähespä kaikki kutsuina. Pitää siis tehdä enemmän lähetyksenä.
Hyppytekniikan lisäksi tehtiin vielä lyhyttä radanpätkää. Ensimmäisessä aloituksessa ensimmäinen rima tippui, varmaan kiihtymyksestä. Muuten koko rata oli ihan ok, mutta sekä minä että koira ollaan ihan noviiseja 4-5 hyppyjen välin tapaisissa kohdissa. Tehtiin siis niin, että lähetys 4-hypylle, nopea veto oikealla (vastaisella) kädellä radan sisäpuolelle, josta käännös pakkovalssinomaisesti käden vaihtuessa hypylle 5. Ora lukee kädenvaihdokset ihan hävyttömän huonosti ja mä ohjaan ihan metsään ja myöhässä. Sama ongelma myös 6-7 kun kutosen ottaa takaakiertona, vetää vastaisella kädellä ja vaihtaa taas vasempaan.

Loppuviikon jutuista mun pää lyö tyhjää. Jonain päivänä me käytiin kyllä Oran kanssa tekemässä tokoja lähikentällä ja tuo on kyllä oikein pätevä. Seuruut on hyviä, tosin lelusta kiihtyessään herkästi poikittaa eteen. Käännökset hyviä, täyskäännöksessä meinaan vaan astua tuon päälle kun tyyppi tapittaa niin kovin eikä tajua, että me käännytään. Ollaan treenattu myös eteentuloperuutuksia ja saksalaista täyskäännöstä rallytokoa varten ja ne ovat jo oikeastaan valmiit. Päänvaivaa aiheuttaa tällä hetkellä (noudon lisäksi) luoksetulo. Pidemmältä matkalta mudi on oivaltanut, ettei hänen tarvitsekaan istua, vaan palkka lentää sivulla seisomisestakin, voi vaikka olla vähän vinossakin! Ollaan nyt tehty luoksareita ainoastaan lyhyellä matkalla, jossa naks ja palkka tietty sivulle istumisesta. Luoksareita olen tehnyt myös testin vuoksi pari eteentuloina, mutta niitä pitää vielä treenata. Lyhyttä matkaa toimii, mutta pidemmissä meinaa tulla sivulle eikä eteen.

Jotta tämä päivitys ei paisuisi ihan älyttömäksi, jätän tämän viikon turinoinnit seuraavaan päivitykseen, jonka saan toivon mukaan mahd. pian!