Hae tästä blogista

maanantai 28. lokakuuta 2013

"Ainakin Oralla oli kivaa!"

Näin totesi serkkuni agilityradan laidalta, kun pääsimme Oran kanssa maaliin toiselta kisaradaltamme. Ensimmäiset agilitykisat on siis meidän osalta nyt korkattu eilen ja ihan odotetuin tuloksin.

Keskiviikon treenien jälkeen päätettiin, että ei tehdä yhtään mitään ennen kisoja, koska Ora oli tehnyt viime aikoina niin paljon. Tai tehtiin me jonkin verran tokoa (uuden paikkiksen paikallaolokäskyn vaihdoin stay-käskyksi ja sitä ollaan nyt tehty ihan pieniä ja rentoja ja kivoja pätkiä, ihan nollasta siis) ja paimennukseen tarvittavia käännösjuttuja, mutta mitään kovin rasittavaa tai varsinkaan agia me ei tehty.


Olen tottunut siihen, että kun kyseessä on ykkösten kisat, herätään melkein kukonlaulun aikaan, pakataan kamat autoon ja lähdetään huristelemaan kisapaikalle. Tällä kertaa meininki oli vähän eri, sillä kisat ylipäätään alkoivat kymmeneltä enkä ollut ilmonnut Oraa edes ensimmäiselle radalle, joten meille ensimmäinen rataantutustuminen oli aikataulun mukaan vasta klo 12.45. Paikalla oltiin kuitenkin reilu tuntia etuajassa, koska kisakirja piti ostaa ja tuomarin piti käydä "suurin piirtein mittaamassa" Ora ja varmentaa se maxikokoiseksi. Hyvä että oltiin reilusti etuajassa, sillä aikataulusta poiketen rataantutustuminen alkoi n. kymmentä  yli kaksitoista.



Ensimmäinen rata (agirata) vaikutti ihan kivalta, vaikka mukaan tulleelle Jennalle (kiitos myös ekan radan videosta!) ennustinkin meidän kaikki tulevat mokat. En saanut rataa yrityksistä huolimatta piirrettyä, mutta se näkyy videolla tuossa yllä. Ensimmisen kolmen hypyn tykityksen jälkeen odottavan keinun mä ennustin meidän menevän lentokeinuna. Keinun jälkeen ajattelin sen hakevan jo keppejä, A:lta ennustin jotain keppimokaa (koska maanantaina ja keskiviikkona oli ollut kovasti niissä häikkää), kepeiltä näin Oran sinkoavan väärään putken päähän, joka siinsi ihan suoraan keppien edessä.
Sitten radalle. Ensimmäinen rima oli tosi lähellä tippua, mutta pysyi ylhäällä. Keinullekin mentiin hirveällä kyydillä, mutta pienellä karjaisulla tuli puhdas (vaikkakin hidas). Ennen A:ta oleva kaarre oli hiiiirmu pitkä, valssin olisi pitänyt olla nopeampi. Sitten. Tokaan keppiväliin. Mitä? Oran varmin este, ja videolta vielä katsoin että annan koiralle ihan hyvin tilaakin hakea niitä. Korjauksella oikein. Loppurata oikein hyvä. Eli tulokseksi 5 vp, 5. sija.


Toinen rata oli hyppäri. Siitä ei ole kummempaa sanottavaa. Ora oli vähän korkeammassa vireessä kuin ekalla radalla ja se näkyi irtoiluna. Videolla näkyy radasta vain reilu puolet (kiitokset videosta Linnealle!), yllä vähän suuntaa-antava ratapiirros. Alku meni ihan hyvin, kaarros kolmoselta neloselle oli vähän pitkä, mutta muuten. Ja haki kepit itsenäisesti. Lopun sähläyksen näättekin videolta. :D Jouduin karjaisemaan vähän ettei mene putkelle ja siitä mun pasmat meni ihan sekaisin, olin menossa renkaalle ja sitten käänsin liian hitaasti putkeen. Putkijarru oli lähes olematon ja sitten vaan katselin, kun tyyppi oli menossa putkelta kepeille. Tulos siis HYL.

Tästä suunta on ylöspäin ja olenkin katsellut jo seuraavia kisoja. Rallytokoon on myös ilmoitettu marraskuun loppuun Karjaalle. Tokojutut ovat nyt jäissä, kunnes paikkis (ja luoksepäästävyys) saadaan kuntoon ja siihen voi mennä kauan aikaa - onneksi rallyn alokkaassa eikä avoimessa ole minkäänlaista paikkamakuuta!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kun toinen toimii, toinen hajoaa

Terveisiä syksy-Oralta!


Jotenkin heti, kun ollaan tehty tokoa, mun kirjoitusmotivaatio kuolee enkä saa aikaiseksi blogin kanssa mitään muuta kuin uuden bannerin.
Joka tapauksessa, viikko sitten viikonloppuna tehtiin tokoja ja ollaan me tehty tässä muutenkin aina pieniä pätkiä satunnaisesti. Tässä on ollut nyt pakko todeta, että nykyään (aiemmin ei) Oralla toimii kaukopalkka tokossa ihan hirmu hyvin. Seuruussa Oran ongelmana on ollut aikalailla pieni poikittaminen ja edistäminen, joka on aika hyvin korjaantumassa takakaukopalkalla. Joskus sille tulee vielä jotain katkoksia ja seuruussa on kuin lähdössä palkalle omine lupineen, jää sitten jonnekin taakse ja on vähän hämmentyneen oloinen, että "häh, eikö muka saanut jo mennä" eikä tiedä mitä pitäisi tehdä. Juoksun sählinki on myös loppunut kaukopalkalla, ja nyt (jälleen) ravaa nätisti juoksuseuruussa. Täyskäännökset toimii niin saksalaisena täyskäännöksenä kuin suoraankin, tosin saksalaisessa tuppaa edelleen vähän valahtamaan. Rallyyn ollaan treenattu pyörähtämistä seuruusta (AVO), joka on pienellä käsiavulla tosi jees, ja tokotreenaamisen yhteydessä tehdään aina kaikkea pientä hömppääkin, kuten jalan yli hyppäämistä ja jalkojen pujottelua. Ollaan tehty myös jääviä, joista tällä hetkellä sekoittaa seisomista istumiseen välillä, mutta muuten hyvät. Maijan kanssa myös joku luoksepäästävyys ollaan tehty.
Entäs sitten tämä paikkamakuu... Sehän on nyt ihan täysin hajonnut käsiin. Pahentunut koko ajan ja lopulta Ora paineistui jostain syystä jo ihan täysin kun sen jätti maahan, alkoi heti levottomaksi, vilkuili ympärilleen ja keksi kaikenlaisia sijaistoimintoja. Aloitin paikkiksen ihan alusta: vaikka Ora osaakin down-käskyllä laittaa pään maahan arkikäskynä, mutta nyt olen alkanut nyt opettaa sille ihan uutta käskyä (ligg). Tavoitteena, että koira menee mistä asennosta vain maahan pää maassa ja siinä pysytään, kunnes toisin käsketään. Aiemmin ajattelin, etten treenaa paikkista pää maassa siksi, että mudi haistelee silloin herkästi maata ja alkaa ryömiä, mutta totesin sen olevan pienempi paha ja helpompi kouluttaa pois kuin päänkääntely ja muu hermostunut liikehdintä. Pää maassa Ora myös kasaa itseään huomattavasti paremmin ja se rauhoittuu helpommin. Olen myös miettinyt, pitäisikö paikkiksen aiempi jättökäsky (paikka) vaihtaa kokonaan toiseen, jos se paineistuu siitäkin. Ehkä pitäisi.
Mua vaan surettaa, kun Oralla oli paikkikseen hirmu hyvä pohja ja se oli muutenkin hirmu hieno. En tiedä mitä kävi, ikääkö ja epäluuloisuutta ja vilkkautta tuli lisää enkä ottanut sitä huomioon treenatessa (=palannut taaksepäin) vai treenasinko paikkista vaan liian vähän... Viikko sitten sunnuntaina Ora teki paikkamakuun Naurun kanssa pää maassa ja oli se aika levoton siinäkin, vaikka pyrin palkkailemaan usein ja silloin, kun se oli rauhassa. Häiriötäkin tosin oli aika paljon, ehkä vähän liikaa (sauvakävelijää, jalkapallonpelaajaa...). Sen jälkeen oon tehnyt aina välillä lyhyitä paikkiksia, yrittänyt tehdä ligg-käskystä mahdollisimman kivan ja rennon. Eli aloitetaan täysin alusta.



Sitten agilityn pariin! Vapaatreenaamassa ollaan käyty pari kertaa ulkona. Irtoamistreeniä ainakin viime viikolla, lisäksi kontakteja targetilla. On toiminut ihan ok ja nyt olen vaatinut Oralta sitä, että päähän asti mennään itse ajattelemalla vaikka mä olisin missä. Maanantaiset keppitreenit tosin meni penkin alle - aloitin ensin liian vaikeasta (eteenmeno hypyiltä ja vaikea avokulma kepeille) ja kun helpotin, Oralla oli jotenkin aivot hukassa eikä se yhtään miettinyt menoa oikeasta välistä kepeille. Siitä huomasi selvästi, että kun se mietti, mentiin oikein, ja kun ei mietitty, lenneltiin sinne tänne. Sillä ei aiemmin ole ollut tällaista ongelmaa kepeillä ja nyt palkkailinkin muutamista hyvistä ja annoin sitten olla.
Tänään kävin hallilla kahdestaan Oran kanssa, josta alla ihan pikkuinen pätkä videomateriaalia. Matkat Ojankoon tehtiin pyörällä, tosin Ora ravaili vapaana molemmat matkat lähes kokonaan. Tarkoitus oli tehdä ihan lyhyet treenit, testata niitä avokulmia kepeille ja tehdä kontaktit targettiavulla. Kontaktit tosi jees, ei mikään maailman nopein, mutta meni päähän vaikka jäin taakse. Puomilla toiseen suuntaan oli vähän haparointia (jäi odottelemaan), mutta ei mitään suurempia. Mutta ne kepit... Meidän hienoin este! Miten se on voinut unohtaa avokulmat ihan täysin? Ihan samanlainen kuin maanantaina. Haki toiseen, kolmanteenkin väliin, ihan kuin se ei olisi ajatellut yhtään. Juoduin helpottamaan tosi paljon, että haki oikean välin, ja sitten tyyppi oli jo vähän epävarma ja kepittelyt oli aika hitaita. Toiselta puolelta kepit tosi jees. Mutta ennen ne on kyllä ollee molemmilta puolilta. Jätin johonkin hyvään ja lopetin siihen. Vähän lannistunut olo, kieltämättä, kun sunnuntaina pitäisi lähteä kisaamaan. Ilmoitin Oran tosiaan sunnuntaille kisoihin Vuokkosille, saa nähdä mitä tulee.



Viime lauantaina meillä oli kuitenkin pentuetreffien merkeissä agilitypäivä. Kokoonnuttiin kaikki kynnellekykenevät Ojankoon kera Marjon (Vimmatun), joka meitä oli lupautunut kouluttamaan. Mukaan oli päässyt meidän lisäksi Mira ja Mauno, Mari ja Vauhti, Petronella ja Praha, Sara ja Musti sekä Sanna kahden P-pennun, Oivan ja Hipsun, kanssa. V-pennuista puuttuivat siis Vinka ja Velmu.
Alla päivän radat. Aloitettiin punaisella, josta voisin huomauttaa, että 11-12 kulma oli oikeasti huomattavasti helpompi, joten kepit olisi varmaan pitänyt laittaa ratapiirroksessa enemmän vasemmalle ja hyppy 11 vähän alemmas.
Ora oli tosi super. Ekalla kerralla se oli vähän pihalla, ei hakenut neloshyppyä ja takaakierto kympille oli jotenkin tosi kummallinen (kymppi oli muuten ehkä vähän enemmän vinossa), mutta lopulta nekin hyvät eikä ongelmaa. Puomi myös hieno. Toisella radalla tsempattiin, ja moka tuli 11-12 takaaleikkauksella, kun ohjasin myöhässä ja koira käänty takaaleikkaukseen vasta 12-hypyn jälkeen, hups. Lopussa hinkattiin lopun leijeröintiä niin, että jäi hypyn 22 taakse, ohjasi 12-21, josta sylkkärillä suoralle linjalle ja loppu eteenmenolla. Sylkkärissä mä peruutin jatkuvasti, vaikka olisi pitänyt olla paikoillaan, joten tehtiin se useampaan kertaan. Jouduin keskittymään ihan kunnolla siihen, että pysyn oikeasti paikoillani, eikä jalat vie mihinkään (taaksepäin). Saatiin Marjolta paljon kehuja ja passitukset kisaamaan. :)



Pe-su oltiin kolmistaan Oran ja Kidan kanssa kotona ja kun lauantain aktivoinnit olivat olleet Oran agipäivä ja Kidan 6km pyörälenkki, päätin sunnuntaina talsia pellolle vetämään molemmille paimenille peltojäljet. Oran jäljellä oli mittaa ehkä 200-300m. Ensin suoraa, jolla muistaakseni kaksi sukkaa. sitten kulma oikealle, sukka, kulma vasemmalle, jossa oli lyhyempää nurmea. Sukka, toinen kulma vasemmalle, muistaakseni vielä yksi sukka (?) ja lopussa keppi. Haki jäljen pään hienosti ja itsenäisesti pieneltä tallaukselta ja lähti etenemään hienosti. Ei niin rauhallinen kuin aiemmin pellolla, mutta ei kyllä kaahannutkaan sata lasissa. Vähän häsläsi, mutta en neuvonut yhtään mihinkään missään vaiheessa enkä ollut merkannut kulmia tai mitän muutakaan, joten olin koiran varassa. Ilmaisut oli nyt vähän hukassa, kun ei ollutkaan yhtään purkillista sukkaa: jarrutin jokaisen sukan kohdalla ja pari kertaa jouduin muistuttamaan, että mitäs nyt tässä pitikään tehdä, kun jälki imi niin kovasti eteenpäin. Pitänee seuraavalle jäljelle ottaa vielä ainakin ensimmäiseksi esineeksi purkki mukaan. Jos olisin tiennyt, ettei ilmaisut olleetkaan niin hyvässä kuosissa kuin viimejäljellä, olisin jättänyt sen kepin loppuu laittamatta, mutta nyt se siellä oli ja sillekin joutui kyllä kyselemään koiralta, että c'moon, käykö mielessä tähän mitään toimintamallia. Mutta kokonaisuudessaan aika hyvä suoritus!
Kidan jälki oli ~100 metriä yhdellä kulmalla ja sekin oli aika pätevä tyyppi. Neidit olivat onnensa kukkuloilla päästessään pellolle treenin jälkeen irrottelemaan, kun olivat saaneet kuluttaa aivonsa jälkien parissa.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Kisoihinko?

Tänään ei olla tehty yhtä aika pitkää pyörälenkkiä kummempaa, mutta eilen vierähtikin vaatimattomasti koko ilta Ojangossa.

Lähdettiin Maijan ja koko lauman kanssa autolla, ettei koirien tarvitse odotella kentän laidalla. Treenattiin ensin omat, jonka jälkeen Satu tuli vielä Colhun (ja Kodan) kanssa tekemään.



Yllä päivän rata, joka mielestäni on suhteellisen vaikea ykkösten rata. Meillä oli siis päivän treeniaiheena kisanomainen ratatreeni, jotta tietäisin, onko meillä ollenkaan asiaa virallisille kisakentille vai ei. Otin koiran autosta, tein pienen lämppälenkin, marssin kentälle ja tehtiin nolla. Ekalla! Alussa tuli kolmosen jälkeen aika pitkä kaarros ja 12-13 piti tehdä persjätöllä (siis niin, että lähetän takaa, käsi vaihtuu vasempaan), mutta unohdin koko jutun ja tein viimehetken pelasuksen sylkkärintapaisella. Olin ihan varma, että mudi pinkaisee putkeen, mutta se oli yllättävän hyvin kuulolla eikä mennyt! Eteenmeno oli myös aika hyvä lopussa. Valitettavaa siinä, että mudi haukkui radalla enemmän kuin se on muistaakseni koskaan radalla haukkunut (esim. kepit on yleensä aina olleet ihan hiljaiset, nyt huusi niissäkin...) ja ne kontaktit oli hitaat ja epävarmat, etenkin keinulla. Juoksin radan kolme kertaa, joka kerta otettiin aika ja joka kerta parantui. Viimeisen radan tein tosi lyhyillä kontaktipidoilla ja sain vihdoin toimimaan sen suunnitellun persjätön niille keinun jälkeisille hypyille. Nollia kaikki. Alla muistaakseni toinen (vai eka?) rata.


Ratojen jälkeen palasin niiden kontaktien pariin. Pääteltiin Maijan kanssa, että koiran focus ei ole kontaktiesteellä sinne 2on2offille, vaan sille ihan tarkka paikka on vähän epäselvä, vaikka niitä kovin vahvisteltiinkin opetusvaiheessa. Kokeilin siis ensin namikupilla vahvistaa sitä alasmenon oikeaa 2on2off-paikkaa, mutta Ora jäi puomille kauemmas kysymään multa lupaa siihen, saako ottaa. Totesin, että okei, ei tehdä namikupilla, ettei se sitten sekoita nähtävästi noin hyvin kaalin mennyttä "mitään ei saa syödä/ottaa ilman lupaa", joten sitten testiin päätyi targetti. Targetilla Ora opetteli alun perin kontaktit ja tällä hetkellä se on taas parhaiten onnistunut keino. Muutamat ihan hyvät kontaktit sain naksuteltua niin, että jäin itse taakse, mutta heti naksun jälkeen (eli melkein heti kun tassut koskivat maata) se kääntyi mua päin ja lähti paikalta. Pitää alkaa siis pidentää aikaa ja laittaa vaikka siivekkeet eteen, ettei takajalat pääse kääntymään pois paikaltaan. Katsotaan, tuottaako tulosta. Toivottavasti.

Juoksut lähtivät tänään neljännelle viikolleen (eli eilen tuli 3vko), joten loppukuun kisat olisivat ihan varteenotettavat. Pohdintaa, pohdintaa, hmm!


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syksyn ageja

Tämän postauksen kuvat ovat otettu pokkarilla, pyydän anteeksi laadusta!


Sunnuntain vapaatreeniä tuossa ylhäällä. Teemana irtoaminen, kuten radasta voikin huomata, koska nopean maxikoiran kanssa tuota rataa ei noin vaan juosta yhtä matkaa. Sovelsin radan itse siitä, mitä hallissa sattui olemaan.
Aluksi ihan räpiköintiä. Mudi kävi ylikierroksilla ja oli menossa koko ajan putkeen jokaisesta käskystä tai siitä, että mun käsi ehkä sekunin sadasosan verran ohjasi putkea kohti. Kun kierrokset vähän laski, saatiin juttu toimimaan. Aita tuli vastaan tosi pian keppien jälkeen (seiska ja punainen ykkönen olivat oikeasti ehkä hieman enempi oikealla kuvassa) ja siellä oli myös A hämynä, joten keppien vika väli taidettiin kerran tai kaksi jättää välistä. 3-4 vahvana päällejuoksuna, pituuden jälkeen piti ottaa Oraa vähän kiinni, ettei singahtanut liian pitkälle ja pääsi vielä taipumaan keppien ekaan väliin. Kympille ohjasin takaaleikkauksen koko ajan kauempaa. Vihreässä radanpätkässä jäin itse tosi taakse, ohjasin 3-5 melkein putken luota. Kepeille tarvitsi vielä pienen töytäisyn kaukaa, mutta meni ja kepitti. Loppuun vielä tuo punainen "rata", jonka otin ihan lähinnä maxirenkaan muistutuksen takia eikä siinä tai kepeillehaussa ollut ongelmia.


Me ollaan Oran kanssa nyt viime päivinä pyöräilty ihan urakalla, nyt vielä kun lunta ei ole. Vapaatreenaamaan ollaan menty pyörällä (2km/suunta), koira jonkin matkaa vapaana (etenkin ihan alkulenkki, että saa tarpeillaan käydä ja vähän lämpätä ja sama sitten hallilta palattaessa) ja muun sitten pyörän vierellä ravaten. Vinka-sisko kävi suorittamassa AD-kokeen ja se kovasti houkuttelisi muakin, vaikka tosin me pyöräillään Oran kanssa eniten niiden selkälihasten ja ihan yleisen kunnon takia. Hierojalle pitäisi taas kohta päästä, jotta voisi sanoa tilannetiedotusta niistä lihaksista ja mahdollisista jumeista. Olen pyrkinyt venyttelemään mudin vähintään jokaisen pyöräreissun jälkeen, ja myös agittelujen jälkeen aika usein, ja uskon, että se on ollut todella hyödyllistä. Mudi tietääkin jo homman nimen ja ihan odottaa venytystuokiota heti, kun kutsun sen luokse sisälle päästyämme.


Tänään käytiin taas agittamassa hallilla. Kun hallilla käy yksin, on aikalailla tyydyttävä siihen, mitä kentällä sattuu sillä hetkellä olemaan - jotain hyppyjä voi tietty siirrellä ja putkiakin vähän, mutta muut esteet on melkoisen hankalia kuljettaa ilman apua. Keinua olen jo monissa treeneissä kaivannut, mutta sitä ei ole millään kerralla ollut kentällä, joka olisi muutenkin ihan ok. Ehkä ensi kerralla...
Allaoleva video varmaan kertoo kaiken oleellisen tämän päivän treeneistä. Kuten siitä näkyykin, Oran kontaktit ovat hidastuneet hurjasti, varsinkin alasmenoilla. Haluaisin kontakteista oikeasti nopeat niin, että koira juoksee täysiä kontaktipinnalle odottamaan vapautusta. Olen yrittänyt etupalkkaa (kuollutta), mutta silloin koira alkaa vaan hiipimään. Jos heitän pallon koiran ollessa puolessa välissä kontaktiestettä, se joko rykäisee yli tai hiipii kahta kauheammin. Mun kannustus auttaa jonkin verran, mutten oikein uskalla käyttää sitä niin paljoa, ettei koira jää siihen kiinni niin, ettei enää osaa tehdä ilman. Taakse jättäytyminen ja sitten juokseminen koiran rinnalle ei tunnu tehoavan ollenkaan. A:lla vähän hitaampi tempo onkin mielestäni ihan hyvä, ettei tule ryminällä alas, mutta puomilla mudi kyllä saisi juosta ihan täysiä. Olen ajatellut palaamista kokonaan taaksepäin kontaktien kanssa ja jättää namikupin esteen päähän, jotta koiralla olisi kiire sinne. Onko teillä muita ideoita?
Treenit ovat keskittyneet viime aikoina vähän liikaa noihin keppeihin, kun ne ovat aina sattuneet olemaan jotenkin kivasti niin, että niitä saa treenattua eri kulmista. Haluaisin treenata myös jonkun ihan ykkösten radan, mennä kisanomaisena, jonka jälkeen voisin sitten miettiä onko meillä asiaa viralllisiin vai ei.

Oli muuten outoa mennä ensimmäistä kertaa halliin niin, ettei paikalla ollut _ketään, halli oli lukossa ja kaikki pimeänä... Sentään yksi nainen tuli borderterrierinsä kanssa meidän treenatessa viereiselle kentälle.
PS, huomatkaa videolla Oran kauniit, pinkit juoksupöksyt. ;D

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Haasteita!

Tämän kysymyshaasteen sain Essiltä (Fox & co.) En nyt itse haasta ketään, mutta vastaillaanpa kysymyksiin! :)



1. Mitä toivoit koiralta, kun etsit sopivaa yksilöä? Saitko sitä?
- Toivoin monipuolista harrastuskoiraa, jonka kanssa saisi tehdä kaikkea, mitä harrastaa ja kokeilla kaikkea, mistä on kiinnostunut. Hain uskollista paimenkoiraa, jolta ei virta tai potentiaali lopu kesken, mutta joka osaa myös rentoutua ja olla kiva ja rauhallinen sisällä. Etsin mulle varjoa, toista puolta, jonka kanssa lenkkeillessä voisin vain katsoa koiraa ja miettiä onnessani, että "tuo on minun koirani". 
Vaikka Ora ei ole koira helpoimmasta päästä, mulla menee hermo sen kanssa vähän liiankin usein ja se osaa olla hankala, se on kuitenkin täyttänyt odotuksensa ja sain mitä halusinkin.

2. Mitkä seikat vaikuttivat rotuvalintaasi?
- Harrastusmahdollisuudet (soveltuvuus, pk-oikeudet), koko (ja vähän ulkonäkökin), luonne, rodun terveydentila ja rodun "kolahdus", se tunne, että tämä rotu on se oikea mulle. Kokonaisuus.

3. Sinun ja koirasi yhteinen lempipuuha?
- Hmm. Varmaan hyvällä säällä ja auringonpaisteella lenkkeily ihan kaksistaan. Treeneissäkin on kivaa, mutta ehkä niissä ei ole kuitenkaan sitä samaa rentoa meininkiä kuin ihan vaan lenkkeillessä koira vapaana. 

4. Koirasi paras ystävä?
- Varmaan serkkuni Osmo-bordercollie. Ora rrrrrakastaa Osmoa ja Osmo rakastaa Oraa. Kenenkään muun koiran kohdalla Ora ei pidä sitä samaa, korviasärkevää kimityshaukkua kuin silloin, kun se löytää Osmon.

5. Mitä koirasi syö?
- Raakaruokaa. Sikaa, nautaa, riistaa, lintuja, sisäelimiä, kalaa, lammasta, heppaa, mitä nyt vaan sattuu pakkasessa olemaan. Rustoluita, joskus myös ihan luitakin ja paloja (luineen) kanasta. Lisänä saa vitamiineja jauheena purkista, kalajauhoa, tarpeen mukaan kasvista.

6. Onko sinulla ja koirallasi tavoitteita? Oletteko saavuttaneet niitä?
- On meillä. Tälle vuodelle en tainnut kirjoittaa tavoitelistaa, mutta tavoitteita tietysti tulee lisää sitä mukaa, kun koira kasvaa ja tavoitteita saavutetaan. Kuten tarkoitus oli, me ollaan tutustuttu lajiin kuin lajiin ja kisavalmiitakin ollaan ainakin agilityssä ja rally-tokossa. Ora on kuvattu terveeksi ja se on ihan ok teinikoirakansalainen. Harrastusrintamalla seuraavat tavoitteet ovat kisojen puolella: agissa kisojen korkkaus ja tietty tavoitellaan LUVIa ja SERTejä. Muut lajit tulevat varmaan myöhemmin, paitsi rallysta olisi tavoitteena hakea hyväksytty/hyväksyttyjä tuloksia. Tokossa en tiedä, milloin päästään kisakentille, mutta ykköstulos/-ksia sieltäkin tavoitteena, tottakai, ja jälkikokeessa olisi kiva joskus käydä ja se JK1 on jonkunlainen tavoite. Samoin paimennuksesta ainakin esikoe olisi kiva joskus suorittaa hyväksytysti. Katsotaan!

7. Kuinka paljon keskimäärin lenkkeilette vuorokaudessa?
- ... Jjjaaa! Aika paha kysymys. Meidän lenkkeilymäärät vaihtelevat ihan hurjia määriä. Haluan, että Ora pärjää vähemmälläkin, jonka takia en ota stressiä siitä, jos jonkun päivän lenkkeilyt jäävät jopa vain 1-2 tuntiin päivässä, jos on hirveästi menoa ja kiirettä. Kun taas on aikaa koiralle, on hyvä ilma, käydään ehkä treenaamassa sun muuta, saattaa vierähtää koiran kanssa matkassa tuntikausia. Yhteen reissuun (lenkki+treeni+lenkki, ei tosin yksinään) saattaa mennä helposti 4-6h, johon päälle vielä pissatukset sun muut. 

8. Onko koirasi nopea oppimaan uusia asioita?
- On. Ora on tosin vähän häslä, jonka takia sillä on asenne, että kaikki pitäisi tietää nyt heti eikä se aina malta keskittyä uuden keksimiseen esim. naksutellessa. Mutta kyllä se keksii nopeasti.

9. Mikä rotu seuraavaksi?
- Sen kun tietäisi. Maija ei ymmärrä, miksi vedän tästä aiheesta hirveitä stressejä välillä, vaikkei aihe ole ollenkaan ajankohtainen. Mä vain kaipaisin sellaista... varmuutta tulevasta ja haluaisin jo nyt, reippaasti hyvissä ajoin tietää mitä tuleman pitää, jotta voisin tutustua rotuun, päästä ehkä piireihin, valita kasvattajaa, punnita vaihtoehtoja ja miettiä käytännönjuttuja. 
Olen miettinyt, että seuraavaksi koiraksi voisin ottaa jonkun pienemmän, ei niin aktiivsen koiran, joka olisi sitten leikissä mukana samaan aikaan Oran kanssa. En välttämättä jaksaisi kahta aktiivista harrastuskoiraa samaan aikaan. Siksi olen miettinyt roduksi esim. pomeraniania (kyllä!), tosin Saksasta tuotuna (pitkäselkäinen ja pitkäkuonoinen). Olen itse asiassa jo ottanut yhteyttä erääseen saksalaiseen kasvattajaan ja kysellyt pari juttua, mutta mä en kyllä silti näe itselläni kyseisen rotuista koiraa. Voi olla, etten hanki toista koiraa kuin vasta sitten, kun Ora jää harrasteista eläkkeelle joko iän tai sairauden/tapaturman takia, jolloin kyseeseen tulisi sitten taas ihan kunnolla harrastekoiraksi hankittu koira. Rotuvaihtoehtoja on monia (lk pyrri, aussie, kelpie, mudi), mutta mikään ei tunnu oikein kunnolla kolahtavan. Keksikää uusi rotu! :D

10. Paras muistosi koirasi kanssa?
- Hmm, en osaa valita yhtä parasta. On paljon hetkiä, jolloin olen lenkillä katsellut koiraani ja meinannut alkaa vollottaa kesken lenkin siksi, että Ora on ollut niin kaunis tai että on tullut yhtäkkinen onnentunne koirasta. Ora on lohduttanut surujen keskellä ja olen kokenut sen kanssa tosi monet onnistumisen tunteet, joka on suuri syy sille, miksi harrastan koiran kanssa, ja ne hetket ovat tässä ihan parasta. Ne hetket, kun saa olla ylpeä hyvinkäyttäytyvästä koirastaan (päinvastaisista ei puhuta). En osaa päättää.

11. Ja loppuun paras kuva koirastasi!
- En jaksa selata kaikkia, mutta tämä on aiheuttanut paljon hilpeyttä ihmisten keskuudessa:



Toinen samanlainen haaste tuli Jennyltä (Toiveesta todeksi). 

1. Oletko löytänyt Elämäsi Rodun?
- En tiedä, en usko. Mudeja nyt on niin hirveästi erilaisia, että niistä on todella vaikea sanoa mitään tällaista. Yleisesti ottaen niissä on kuitenkin ehkä vähän turhan paljon vilkkautta ja terävyyttä mun makuun ainakaan monen koiran mittapuulla (yksi vielä menee ihan hyvin. :D) ja kaipaisin rodun, jonka sisällä on todella vähän riistaviettiä, Ora kun tykkäisi lähteä rusakoiden perään tilaisuuden tullen. En silti sano, etteikö mulle koskaan enää mudia tulisi, on se hieno rotu.

2. Entä Elämäsi Koiran? Mikä tekee juuri siitä Elämäsi Koiran?
- En haluaisi sanoa mitään koiraa elämäni koiraksi. Mulla tulee varmasti vielä olemaan paljon koiria elämäni aikana ja nyt on menossa ensimmäinen ihan kokonaan ikioma. Ora on mahtava koira, mutta uskon, että niin tulee olemaan moni muukin jatkossa. Kaikissa on hyvät puolensa, kuin myös huonot. Ehkä sitten, kun jalat eivät oikein enää tahtoisi kantaa ja koiraelämä on ohi, voin alkaa miettiä, mikä kaikista omistamistani koirista oli Elämäni Koira.

3. Onko jotain harrastusta, mitä tekisi mieli lähteä kokeilemaan?
- Pallopaimennus! Myös flyball kiinnostaisi, varsinkin kun oman seuran kentillä voi sitä treenata, mutta mietityttää liikaa sen kuormittavuus fyysisesti. Vepe voisi olla myös kivaa, mutta siinä on sama ongelma kuin haussa: maalimiesmotivaatio pitäisi saada kuntoon, kun Ora ei vieraista koirista välitä. Sen harrastaminen on ehkä muutenkin turhan hankalaa. Koiratanssi on myös sellainen laji, jossa haluaisin joskus elämäni aikana korkata. Ehkä jopa Oran kanssa, jos sen äänihuulia saisi hillittyä ensin paremmin.

4. Millainen eläinhistoriasi on?
- Eläinhullu siitä asti, kun tajusin jotain maailman menosta. Vanhempani ovat kuulleet mun kinuavan lapsuudessani varmaan jokaista eläintä, jonka voivat kuvitella. Akvaario sitten hommattiin joskus kun olin ~5-6-vuotias. Kun en saanut omaa koiraa, haalin naapuruston täydeltä tuttuja koiria, joita joitain sai vähän hoitaakin. Koira tuli pitkän kinumisen tuloksena mun ollessa 10-vuotias (Jasu), toinen koira vähän vahingossa siitä kolmen vuoden päästä (Elmeri). Jyrsimiä ja terraarioeläimiä tuli kinuttua, ja loppujen lopuksi mulla oli terraarioissa jättiläistuhatjalkainen, kotiloita ja lihansyöjäkasveja. Kavereilla oli kania, hiirtä, liskoa sun muuta, joita tuli myös hoidettua silloin tällöin. Ora tuli joku kuukausi ennen kuin muutin pois vanhempien nurkista. Tällä hetkellä talossa on Ora, Maijan koirakolmikko, kaksi jättiläistuhatjalkaista, kotilot, Maijan käärme ja suunnilleen yhteiset hiirinaaraslauma (mun) ja roborovskitytöt (Maijan).

5. Mikä on parasta koiraharrastuksessa? Mikä ikävintä?
- Vastasinkin tähän vähän kiertäen edellisessä haasteessa, mutta rakastan koiraharrastamisessa onnistumisen tunteita ja yhteisöllisyyttä. Kokeilunhaluni on myös suuri (lajikirjo) ja minusta on erittäin kiehtovaa nähdä, kuinka paljoon koira kykenee ja miten olen saanut sen koulutettua. Ikävintä koiraharrastamisessa on varmaankin se, kuinka paljon se vie aikaa kaikelta muulta ja se stressi, jonka paineet ja muut välillä aiheuttavat.

6. Mikä on teidän laji?
- Kaikki tämän blogin lukijat varmasti jo tietävät meidän lajit. Päälaji meillä on agility, jonka lisäksi tokoa ja rallya, jälkeä (+tottista&esineruutujuttuja), paimennusta. Myös hakua ollaan tehty vähän ja koiratanssiinkin käyviä temppuja on treenailtu. Avoimia ollaan kaikille lajeille ja varmasti tullaan kokeilemaan vielä kaikkea muutakin kivaa.

7. Mikä oli lapsuutesi haaverotu? Onko edelleen?
- Bordercollie... Muistan ala-asteen parhaan kaverini piirtämän kuvan, jossa oli mustavalkoinen bordercollie (johon otettu mallia koirakirjasta) ja sen alla luki: "Lempi koirarotuni: bordercollie". Tekstin alla oli vielä tietoisku kyseisestä rodusta. Sen lisäksi kuumeilin jostain syystä bretonista ja irlanninvesispanielista jossain vaiheessa lapsuuttani. Myös labradorinnoutaja oli yksi lemppari ihan vain serkkujen samanlaisen takia. Kun koiranhankinnasta puhuttiin, mullehan olisi sopinut ihan mikä tahansa koira. Onneksi perheeseen tuli harjakoira myös pohdittujen russelin ja cavalierin sijaan. Nykyään mulla ei oikeastaan haaverotua ole, mutta en kyllä mitään yllämainituista ottaisi.

8. Miten päädyit juuri siihen rotuun, mkä sinulla nyt on?
- Aiemmassa (yllä) haasteessa vastasin tähän vähän eri kysymyksissä, joten en tähän sepusta. :-)

9.  Miten päädyit juuri siihen kasvattajaan, jolta koirasi on?
- Olin käynyt jo aiemmin Oran kasvattajan kasvattitreffeillä rotuun tutustuessani ja tutustunut kasvattajan kasvatteihin. Mulla ei pahaa sanottavaa kasvattajasta ollut, joten kun kuulin pentusuunnitelmista, otin yhteyttä. Molemmat pentueen vanhemmatkin olin jo nähnyt etukäteen. Pidän myös siitä, että ko. kasvattajalla paimennus on niin vahvassa asemassa.

10. Koirasi paras ja huonoin puoli?
- (Yksi) paras puoli on varmaankin työmotivaatio. Ora on kaukana mistään laiskasta treenaajasta, vaan siinä on ihan älyttömästi poweria ja potkua tehdä töitä eikä se helpolla lannistu. Se on myös erittäin helppo motivoitava. (Yksi) huonoin puoli juontaa juurensa myös parhaasta puolesta: O kiihtyy ihan äärettömän helposti ja vähän kaikesta, ja sen reaktio on haukkuminen. Se tekee kaiken ennen kuin ajattelee, niin hyvässä kuin pahassakin. 

11. Linkitä sinun mielestäsi kaunis oman rodun edustaja (omaa ei lasketa)!
- Hmmm! Netistä löytyy tosi huonosti kuvia enkä ole painanut mieleen hirmu kauniiden mudien nimiä. Süti on kuitenkin ollut aina yksi lemppareista.





Operaatio mielentila: jälki ja paimennus

Me käytiin Oran kanssa elokuun alussa mökillä isäni ja harjakoirien kanssa. Tarkoitus oli vaan vietellä rentoa aikaa "ja ehkä tehdä jokunen jälki metsään". Loppujen lopuksi jälkiä tuli tehtyä tasan yksi.
Jälki tosiaan kuusimetsään, pohjana lähinnä sammal, risukko ja mustikanvarvut. Vedin jäljen itse, pituutta ehkä 150m(?). Yksi kulma vasempaan, kolme purkkia sukalla ja viimeisenä sukka ilman purkkia. Aika häslä, mutta jäljesti ihan ok. Aika kova draivi. Ilmaisi purkit muistaakseni ihan hyvin, kulmalla meinasi kadottaa, mutta löysi sitten kuitenkin. Viimeiselle sukalle päästyä Ora oli aika ihmeissään, oli jäljestämässä yli, mutta jarrutin ja kyselin vähän, että mitä piti tehdä. Olin mokannut itse ja olin ottanut huonosti syötettävää palkkaa mukaan, joten en oikein saanut palkattua ilmaisusta (en ollut tajunnut, että namipurkkia ei tietty viimeisellä ole...). Jäi kuitenkin ihan ok maku, vaikkei työskentely mitään parasta ollutkaan.





Muistaakseni me tehtiin joku jälki tähän väliin, tai sitten ei. Sen siitä saa, kun ei kirjoittele ylös...


Syyskuun alussa mentiin pienellä porukalla pellolle jälkiä vetämään. Oran jäljen teki Satu (Colhu&Koda). Mittaa taas ehkä joku 150m (pitäisi tehdä pidempiä, josko seuraavaksi). Muistaakseni annoin ohjeeksi, että yksi purkillinen sukka ensin, yksi kulma oikeaan ja kolme sukkaa pelkästään.
Ja siis - WAU! Oran tavanomainen häsläys jäljellä oli kadonnut (tai rutkasti vähentynyt) kuin tuhka tuuleen ja sille uskalsi antaa vähän enemmän liinaakin. Liina ei ollut kireällä muistaakseni lähes kertaakaan ja sen meno oli aika varman oloista. Ilmaisi kaikki ilman mitään kehotusta itsenäisesti ja nopeasti, niin purkillisen kuin purkittomatkin. Ainoa häikkä tuli kulmassa, jossa Oralla tuli pieni hukka ja se sitten löysi vähän turhan lähelle jätetyn jälkimerkin, ja ilmaisi sen. Jälkimerkin. Pyykkipojan, jossa pieni pala muovipussia. Naurahdin vähän, kehuin koiraa, en palkannut vaan kehotin sen etsimään jäljen uudelleen ja jatkamaan töitä. Eipä Ora siitä sen kummemmin hämääntynyt, vaan jatkoi sitten matkaa oikeaan suuntaan jäljen loppuun saakka.



 Paimentamassa me ollaan viime päivityksestä käyty kaksi kertaa, molemmat kerrat Sannalla. 10.8. oli pentuetreffit paimennuksen merkeissä. Laitettiin Ora pikkunaruun, ja todettiin, että se ei enää opi oikeastaan mitään liinassa, ja uskallettiin päästää mudi ekaa kertaa irti. Vähän sille tuli draivia päälle, kun lampaat lähtivät vähänkään lujempaa, ja pullosauvaa helistämällä (jota O kuunteli tosi hyvin) herätettiin mudia vähän todellisuuteen: hei, mitä pitikään tehdä. Vähän Ora välillä taisi jumittaa johonkin eikä focus ollut ihan koko ajan lampailla, mutta hyvin se silti teki.
Toisen kerran käytiin syyskuu 21. päivä. Piti käydä jo siitä viikko ennen, mutta peruttiin sen kerran meno kun tuli muuta. Jatkettiin samalla kuin elokuussa, ja kyllä se paranee koko ajan. Ei tarvinnut juurikaan muistutella mistään kielletystä ja alkoi ne lampaatkin siellä kiinnostaa suurimman osan ajasta eikä mudi ehtinyt paljoa keskittyä mihinkään muuhun. Ora haluaisi vielä kovasti pysäyttää laumaa, jolloin se kiertää luonnostaan niiden eteen, joten yritin lampaiden luota blockata mudilta mun taakse tulemisen, jotta se löytäisi oikean moodin ajaa lampaita suoraan. Vähän meni vielä siihen, että mudi juoksee edes takaisin lampaiden toisella puolella, haukkuu vähän turhaumaansa ja koittaa kiertää toiselle puolelle, mutta eiköhän se siitä. Sannan mukaan Oran emä Dió teki nuorena ihan samaa (siis lauman pysäyttämistä), kun taas isä Taito on ollut aina paimentaessa (ja muussakin) hiljainen etenijä. Dió on tainnut tapaansa enemmän periyttää, kun on seurannut sisaruksienkin paimennusjuttuja.

Seuraavaksi mennään luultavasti sitten Primalille taas. Yrittäisin niin, että päästäisiin tekemään kerran kuussa, mutta rahat eivät välttämättä taivu siihen(kään). Yritetään!


Näissä tunnelmissa jätämme kesän taakse ja jäämme odottamaan seuraavaa. Talvella saadaan tehtyä vähemmän, joskin olen kaavaillut lenkeille Oralle pulkkaa vedettäväksi, mutta katsotaan mitä saadaan aikaiseksi!



torstai 3. lokakuuta 2013

Operaatio möllit: toko

Toko. Voi tämä murheenkryyni.
Kun koira on älyttömän vilkas, kiihtyvä, pidättäytyväinen ja teräväkin, tuntuu, ettei toko ole sen laji ja pitäisi vain laittaa hanskat tiskiin.


Me käytiin kokeessa elokuun lopussa, 24.8. Mölliluokka, ihan samanlainen kuin ALO eli ei saanut palkata ja kaikki liikkeet tehtiin kuten oikeassa kokeessa. Paikka oli Heurekan viereinen nurmikenttä, joka oli jo ensimmäinen pelonaihe - me ei olla treenattu nurmella juuri lainkaan, melkein aina hiekalla.
Kehäänmenotarkastuksessa Ora oli hyppäämässä häntä heiluen tuomaria päin, mutta mitäs sitten, kun sitä oltiin lähestymässä (kumartuen ja käsi ojossa): räysk. Haukahti päin tuomaria ja näytti epäluuloiselta. Ei tainnut murista, mutta pidin kiinni ja kehuin hurjasti. Pitää treenata enemmän.Meidän luokassa oli yhteensä kuusi koiraa: me, tervu, corgi, kultsuja ainakin kaksi, ellei kolme. Me mentiin reunapaikalle.

1. Luoksepäästävyys 10
Erittäin mukavat, ymmärtäväiset ja ihanat järkkääjät! Tuomari pysähtyi meidän kohdalle, kysyi voiko lähestyä (kehäänmenotarkastuksen jälkeen, kun olivat nähneet millainen koira kyseessä...). Kun annoin luvan, tuomari käveli Oran viereen ja jäi seisomaan, kysyi, voiko koskea. Vähän silitti mudia lavalta ja kehui, lähti pois. Oran ilme oli ihan äärettömän hapan, sillä oli korvat luimussa, mutta ei liikkunut paikalta eikä ääntäkään päästänyt.

2. Paikalla makaaminen 0
Huoh... Meni maahan tosi reippaasi ja jäi rauhassa, ainakin suunnilleen, mutta lonkalleen (jota ei yleensä koskaan tee...). Ora oli iha hirveän levoton, se piippasi makuulla, taisi haukahtaa kerran tai kaksi, katseli ympärilleen. Loppuvaiheessa se jopa pesi itseään, jonka kohdalla ajattelin jo, että me keskeytetään koko homma, vähintään paikkis, ja lähdetään kotiin kun ei siitä tule yhtään mitään. Muista koirista kaikki lähtivät omine lupineen yksi kerralla, niistä Ora ei välittänyt. Vieressä oleva belgi pysyi. Jotain Ora taisi juuri tehdä, kun tuli lupa palata koiran viereen, ja se kai luuli, että tulen palauttamaan sen kunnolla makaamaan, koska se nousi kun lähdin sitä kohti ja tuli kiertäen vastaan. Voi karmeus.

3. Seuraaminen kytkettynä 9
Ei mitään parasta seuruuta, kuten ei ole ollut ollut parissa edellisessä treenissäkään. Ihan ok kuitenkin, paitsi juoksuosuudessa laukkasi ylös. Ruma.

4. Seuraaminen taluttimetta 9
Samanlainen kuin hihnassa.

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Seuruu oli jo parempi kuin aiemmin, mutta maahanmeno oli ihan aavistuksen hidas (!). Erittäin epätyypillistä Oraa. Luulen johtuneen nurmesta...

6. Luoksetulo 10
Olin ihan varma, että tyyppi jää seisoa pönöttämään mun viereen, kuten se edellisellä viikolla oli tehnyt. Vaan ei! Tuli lujaa, vähän liiankin lujaa kun kävi aavistuksen mun takana, mutta tuli sivulle ja istui saman tien. Ei valitettavaa.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä 9½
En tiedä mistä puolikas meni, koska musta olisi ollut kymppi. Ehkä aavistuksen vino loppuperusasento?

8. Estehyppy 10
Teki kuten Ora yleensäkin, eli hyvin. Mudi tosin oli vähän pihalla alussa ja kun avasin suuni, olin aika varma, ettei se edes kuullut koko käskyä. Niin se vaan hyvin kuuli ja teki hyvin.

9. Kokonaisvaikutus 8
Otti luoksepäästävyydestä. En tiedä miksei poistanut pisteitä saman tien luoksepäästävyydestä vaan kokonaisvaikutuksesta... Sanoivat myös, että haukkui vähän turhan paljon liikkeiden väleissä ja sen kyllä allekirjoitan itsekin, mutta Ora oli aika jännittynyt ja yritin saada sitä rennoksi ja hereille vähän riehuttamalla, josta O haukkuu.

Yhteensä 159p, ALO2, 2. sija
Eli yhdestä pisteestä vajaa ykkönen, vaikka paikkis nollautuikin.



Ja voi että ärsytti kokeen jälkeen. Tuomari ja liikkuri kyllä kehuivat koiraa ja sanoivat, että näkevät sen kyllä EVL:ssäkin asti, jota mä en kylläkään niinkään usko. He sanoivat Orasta, että se on selvästi työkoira, jolla "pitäisi olla oma lammaslauma, jota paimentaa".
Treenatessa Ora on ollut ihan ok, jäävät edelleen kaikki superit eikä sekoita. Luoksarin ongelma ollaan saatu hanskaan, eikä mudi jää enää seisomaan sivulle vaan jopa istuu. Kaukoja ollaan tehty myös, kaikkia (i-s-m), joista vaikein on seiso-maahan -vaihto ilman liikkumista jota ei olla kyllä hirveästi treenattukaan. Noutoa myös vähän, mutta ylempien luokkien liikkeitä ei ole oikein motivaatiota tehdä, kun en tiedä, päästäänkö me koskaan ALOstakaan.
Paikkiksia vaan pitäisi tehdä paljon. Ja paljon. Ja vielä vähän enemmän. Se levottomuus ja vilkkaus on vaan ihan hirveän hankala saada koirasta pois, varsinkin, kun se oikein vahvistuu mun jännittäessä. Viime paikkisjutuissa mietin, josko opettaisinkin paikkiksen ihan uudestaan pää maassa - nythän Ora osaa kyllä laittaa pään maahan, mutta se on aika kulunut ja heikko arkikäsky, että ei se siinä pysy, joten pitäisi opettaa ihan uudestaan. Luoksepäästävyyden kanssa pitää kanssa tehdä töitä - en halua, että mun pitää kokeessa pelätä, lätkäistäänkö käteen kilpailukielto...

Tokon sijaan olen ajatellut tosiaan aloittaa rally-tokolla. Periaatteessa Orahan osaa jo kaikki ALO:n ja AVO:n liikkeet, mutta viime kuussa me tehtiin ensimmäinen kokeenomainen rallysuoritus. Oikein hyvä, joskin sivulletulo on sillä niiii-in vahva, että koira ei voi uskoa, että aina ei mennä sivulle... Saksalainen täyskäännös on myös hyvä - mutta vain ilman hihnaa. Hihnan kanssa mä menen itse sekaisin, sitten koira menee, ja Ora ei tykkää kävellä lähellä hihnaa (itse asiassa ihan opetettu juttu arjessa). Seuruut on ihan hyviä, joskin välillä mudi tykkää edelleen poikittaa eteen ja juoksuosuuksissa se on välillä edelleen ihan hirveä, jos sillä on virtaa ja vire nousee vähän liikaa. Nyt olen tehnyt seuruita takapalkalla, ja niin kauan kuin se ei siitä häiriinny liikaa, on se toiminut tosi hyvin.

Operaatio kepit: agility


Syksy on tullut, kohta tulee talvikin. Yllä kuva tytöistä tämän päivän aamulenkiltä - noutaja ja Nau ovat maalla hoidossa ja Kida jäi mun ja Oran kanssa kotiin nyt vajaaksi pariksi päiväksi, kun Maija on Lahdessa.

Ennen yhtään mitään: Ora aloitti ensimmäiset juoksunsa 19.9. illalla, treenien jälkeen! Neidillä ikää 18,5kk ja totta puhuakseni ehdittiin jo vähän huolestua, mutta nyt vihdoin ne juoksut alkoivat. Pöksyt päällä treeneissä ei ole muuten ollut mikään ongelma, kun eihän mudi ehdi agikentällä miettiä mitään muuta kuin töitä (ja vähän sähläämistä). Ihan hyvään saumaan, sillä tästä kuukauden päästä meillä voisi olla jo edessä ensimmäiset viralliset agit. Katsotaan. Ihan varovasti olen jo katsellut, milloin Ojangossa olisi seuraavaa ykkösten kisaa, josko aloittaisimme uramme tutulla hallilla...


Kahdessa kuukaudessa ehtii tapahtua vaikka ja mitä, niin koiran kuin sen omistajankin elämässä. Aiemmin mua jo potkittiin Facebookin chatissa: "Koska sä päivität blogiasi? Mä käyn siellä aika usein ihan turhaan..."
Joten ehkä nyt on - vihdoin - sen päivittämisen aika! Tämä päivitys koskee agilityä, muista lajeista laitan oman postauksensa hieman myöhemmin, ettei mene turhan sekavaksi. Ihan alkuun haluan kuitenkin sanoa, että mulla on nyt alkaneet taas opiskelut ja koiralle jää luonnollisesti vähemmän aikaa, joskaan se ei mitenkään merkittävästi ole vielä näkynyt mun lyhyiden päivien takia. Kesän agittelut alkavat olla ohi, eikä meillä ole talveksi mitään ryhmäpaikkaa. Agin ohjatuista me tosiaan jäädään talvitauolle (viimeiset "kesä"treenit olivat viikko sitten), koska opiskelijan varat eivät vain yksinkertaisesti millään riitä ökykalliisiin hallitreeneihin, jotka olisivat vain joka toinen viikko. Vapaatreenikortti meillä sentään on Vuokkosille, ja siellä olisi tarkoitus käydä usein niin porukalla kuin yksinkin treenaamassa.

Joku itsenäisten treenien rata, Maijan JAU:n treeneistä napattu

Reilu kuukausi sitten olin aloittanut yhtä postausta agilitystä, joka kuitenkin jäi ihan alkutekijöihin. Tässä kuitenkin se tekstinpätkä, jonka sinne ehdin kirjoittaa:
"Me ollaan nyt siirrytty suorien kujakeppien kautta vinokeppeihin, koska kujia ei ihan suoriksi saa ja kuulin, ettei niissä meidän käyttämissä kujissa ole välttämättä yhtä pitkät keppien välit kuin virallisissa. Ja vinokepit ollaan menty pari kertaa suorina.
Suorina! Ora häiriintyi sillä treenikerralla hirveästi kaukopalkasta jostain syystä, joten lopulta tein treenin niin, että keppien jälkeen mentiin suoraan putkeen ja pallo lensi putken jälkeen. Kepit ovat olleet älyttömän itsenäiset, koiraa ei juurikaan tarvitse tsempata ja se hakee ne aika vaikeistakin kulmista. Välillä meinaa viimeinen väli jäädä välistä tai mudi saattaa palkan toivossa luikahtaa puolesta välistä pois, mutta eiköhän sekin parane varmuuden myötä. Jes, jes, jes!"

Oran kepit elokuun lopulta:


Nykyään ollaan päästy vielä korkeammalle tasolle. Keppejä tehdään jo virheettömästi kesken radan, ja niin pelottavalta kuin se kuulostaakin - teoriassa Ora on kisavalmis. Se osaa kaikki esteet ja suorittaa ne radalla virheettömästi. Vielä tietty tarvitaan ratatreeniä, radanlukutaitoa ja monet, monet tekniikkajutut kaipaavat hurjasti hiomista, mutta teoriassa se on valmis. On ihan karmivaa, kuinka yhtäkkiä olen sen huomannut kasvaneen ""aikuiseksi"" ja ""valmiiksi"" treeni- ja kisakoiraksikin Oran saavutettua kisaikänsä agilityssä, varsinkin nyt juoksujen alettua.

Viimeisten kesätreenien rata. Tehtiin koko juttu, lukuunottamatta kolmea vikaa hyppyä, jonne ei ehditty. 5-9 sai tehdä serpentiininä, takaatyöntöinä tai välistävetoina, me valittiin serpentiinit kun niissä oli meillä aiemmin eniten ongelmaa. Toisella toistolla ihan superit, kepit myös hyvät. 12-13 pakkovalssilla, 14 piti kovasti vahvistaa kääntymistä ettei singahtanut putkeen - Ora ei jostain syystä kestänyt näissä treeneissä avustajalla (/kouluttajalla) olevaa palkkaa/palloa ollenkaan, vaan jäi kyttäämään sitä... Lopetettiin siihen, kun 8-14 meni putkeen ihan superisti. 

Ollaan tehty tässä parissa kuukaudessa niin pieniä tekniikkajuttuja kuin pidempiä ratojakin. Muutamia kertoja ollaan menty rata ja muutamat pienemmät jutut ihan maxikorkeuksillakin, vaikka yhtenä treeninä ja kerran sen jälkeen O päätti keksiä alittaa rimoja... Mä todellakin toivon, että se oli vain vaihe ("kokeilenpas mitä tapahtuu jos menen tästä, kun siitä pääsee niiiiin paljon nopeammin!"), koska siinä olisi ihan älyttömän viheliäinen ongelma purettavaksi. Onneksi se ei ole sitä sen koommin keksinyt tehdä, joten eiköhän (koputan puuta) selvitty siitä vain säikähdyksellä.
Keinulle Ora tykkäisi räyskätä täysiä ekalla kerralla, ja pari kertaa se on päässyt tekemään kaikesta muka-varovaisuudesta huolimatta lievän lentokeinun. Onneksi kyseessä ei ole mikään pehmein tapaus, joten minkäänlaista keinukammoa ei ole, vaikka välillä keinun laskeutuvalle osalle mennäänkin aika varoen eikä täysillä päähän. Kontaktien kanssa ollaan nyt myös tehty oikein extratreeniä - kuollut palkka on jo kontaktiesteen jälkeen valmiina, ja koiran pitää pysähtyä 2on-2offiin. Hyvin pysähtyy ilman erillistä käskyä, mutta A:lla alastulo on mennyt vähän hiipimiseksi. Viime treeneissä (eilen hallissa) tein niin, että kannustin alasmenolla ja heitin pallon näkyvästi eteen, ja niin sain aika hyvän vauhdin mudiin alasmenolle, vaikka pysähtyi kuitenkin tosi hyvin.

Oran kepit ja vähän muutakin syyskuun lopusta:



Enempää en tähän postaukseen lörpöttele, jotta saisin tämän joskus ulos luonnoksista. Teen tosiaan vielä omat postauksensa muille lajeille, ja josko sitten saisin päiviteltyä vähän ajankohtaisemmin. :)