Tekniikkaa ja hupia

Nyt on helmikuu ja tekee mieleni sanoa, että kevät on saapunut. Pääsin tänään labrasta lähtemään viiden aikoihin, kävelin bussipysäkille auringonpaisteessa ja lenkki koiran kanssa oli puolet ajasta valoisa. Vain yhdet housut riittävät pitämään lämpimänä lenkilläkin ja ihan pian pääsee jo jälkimetsään, ellei takatalvi iske. Jippii!

Maanantaina käytiin hallilla agilityn merkeissä Miran ja mustien kiharoiden, Mauno-veljen ja Eppu-kroaatin kanssa. Oralle olin kaavaillut etukäteen oikeastaan vaan keinun nopeutta pöydän avulla: alasmenon alle laitetaan minipöytä, avustaja pitää keinua paikoillaan, kunnes koira on keinun päässä. Ora ei oikein ymmärtänyt jostain syystä 2on2off-kontaktia alasmenolla, joka oli pöydän päällä, mutta muutamalla naksulla sekin oli ihan hyvä. Täysiä mudi ei vieläkään mennyt, mutta varmuutta sille tuli jo noinkin vähäisellä treenillä aika paljon. Eiköhän me nyt tällä jatketa ja yritetä tehdä treeniä joka kerta, kun on joku kaveri vähän auttamassa.

Lisäksi tehtiin puomi-putki -erotteluja, ei ongelmia. Puomi on saanut vähän vauhtia lisää, mutta mun jäädessä taakse mudi lähes aina menee vähän vinoon ja korjaa sitten joko itsenäisesti tai kehotuksella eteen. Pitää alkaa vaatia siltä täydellistä suoritusta ilman korjaamista.
Myös kepit olivat houkuttelevasti seinää päin, joka osoittautui taas aika hankalaksi. Pari kertaa mudi tuli toisiksi viimeisestä välistä pois ja jouduin kannustamaan vähän keppien loppupäässä. Muutama hyvä toisto. Seinää päin tehtävät kepit on vaan hankalat, kun suoraan kauas eteenpäin ei oikein saa palkattua.

Viikko sitten maanantaina naksuttelin Oralle oikean puolen perusasentoa seinän avulla, samaa treenattiin pari kertaa saman viikon keskiviikkona rally-tokotreeneissä. Se on kuitenkin naksuttelusta (taas) liukunut pois, kun tilalle tuli jotain kivempaa: kuplien puhaltaminen! Melkoisen märkää puuhaa, mutta varsinkin, kun mudi osasi jo valmiiksi laittaa nokkansa tyhjään mukiin, oli tulos melko helppo saavuttaa. Alla video tuotoksesta:

Hyppytekniikkaa, kontakteja ja ratatreeniä

Agility, tuo meidät syövereihinsä lukinnut laji. En ole kirjoitellut pitkään aikaan meidän agitteluista, mutta ollaan kuitenkin treenattu ahkerasti: keskimäärin viikossa on ollut ehkä parit treenit. Itsenäisten treenien lisäksi tammikuun 18. päivä käytiin Tiia Söderholmin opissa Lohjalla pentueporukalla, ja helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna (1.-2.2.) Maija otti mudin mukaansa Ulla Kaukosen hyppytekniikkakurssille. En käy treenejä nyt kovin yksityiskohtaisesti läpi, jotta pääsen taas agilitynkin suhteen edes suurin piirtein reaaliaikaiseen päivitystahtiin, muttta pikakelauksella...

Yllä Tiian koutsaama rata. Treenistä on jo aika paljon aikaa, joten mitään yksityiskohtaisia selostuksia en pysty kirjoittamaan. Nelosella paneuduttiin mun takaakiertoon ohjaamiseen, oli jotenkin epäselvä. Seiskaputkelle ei tarvittu putkijarrua eikä kasille tarvinnut juurikaan ohjata: koiran linja oli putkesta suoraan hypylle, jos ohjaaja oli suurin piirtein neloshypyn lähemmän siivekkeen luona. Meni kivasti. Kympin jälkeen valssasin ja hypylle 12 takaaleikkaus - paitsi että juuri tuossa nurkassa oli muutama ihminen ja joku koirakin, joten mudi ei halunnut irrota hypylle, vaan kääntyi juuri ennen sitä pois. Vahvistettiin niin, että Tiia palkkasi esteen takana ja johan alkoi sujua. Puomi oli hidas, taas vieras puomi, mutta ihan ok muistaakseni kuitenkin. Puomin jälkeen tuli valssia ja 17-18 päällejuoksua treenattiin aika tavalla. Tykkäsin kyllä treeneistä eikä ole valittamista. Videomateriaalia ei valitettavasti ole, kaikki postauksen videot ovat itsenäisistä treeneistä.


Hyppytekniikkakurssista: itsehän en ollut edes paikalla, vaan olin kotona hoitamassa vaihtoehtoisesti Maijan koirat, kun mudi oli Tuusulan hallilla. Kurssi kesti kaksi päivää, ja molempina päivinä jokainen koira teki kaksi erilaista harjoitusta.
Oralla oli Ullan mukaan pääosin oikein hyvä hyppytekniikka. Joillain koirilla jalkojen laitto alle ei tarkoita huonoa hyppytekniikkaa, ellei niitä vedetä sinne ns. jäykästi ja heti hypyn alussa, jota Ora ei kuulemma tehnyt. Olen kutenkin sitä mieltä, että joissain tilanteissa näin mudilla tapahtuu... Luultavasti Oralla on joku jumi lannerangassa/selässä, jonka takia olenkin varaamassa fyssaria, ja joko siitä tai jostain muusta johtuen se ei käytä takapäätään kunnolla. Koira on siis etupainoinen ja hyppy tömähtää helposti hieman, joka tosin on aika normaalia. Harjoitteissa etäisyydet ja ponnistuspaikat oli Oralla tosi hyvät. Luultavasti joidenkin kisojen erittäin huono hyppytekniikka johtuu kiihtymyksestä, kuten ajattelinkin: kun perustekniikassa on jotain puutteita, ne korostuvat, kun mudi ei saa keskityttyä asiaan.




Läksyksi saatiin etenkin set point -harjoituksia kotona, jotta takapäähän saisi vahvuutta ja Oralle varmuutta oikeanlaisiin hyppyihin. Niitä ollaankin nyt tehty useampaan otteeseen, ja pyrin tekemään jatkossakin. Yllä pari videota hyppyharjoituksista.

Itsenäisissä treeneissä ollaan tosiaan käyty parhaimmillaan kolme kertaa viikossa, enempää en ole ihan tarkoituksella halunnut. On tainnut olla ehkä vain joku viikko, etten ole kertaakaan hallilla käynyt. Hallilla ollaan oltu niin itseksemmekin, kuin Jennan ja Delian (sekä pari kertaa uuden tulokkaan Hyrrän) sekä kerran Nean ja mittelipoikien kanssa (yllä oleva kaverikuva c. Jenna Oinonen). Olen yleensä ottanut jonkun teeman, jonka tosin olen yleensä päättänyt vasta hallilla: täysin uutta rataa en ole koskaan jaksanut lähteä rakentamaan. Ollaan tehty paljon keppejä, itsenäisiä kontakteja, ratatreeniäkin. Uusimpana projektina keinu, josta haluaisin huomattavasti nopeamman: nyt mudi himmaa vähän puolivälin jälkeen, vaikka haluaisin sen juoksevan suoraan melkein päähän asti. Jos jollakulla on tähän jotain hyvää vinkkiä, niin otan ehdottomasti vastaan! 

Kysymyksiä tulemaan!

Meillä on nyt 60 lukijaa! Se alkaa olla jo sen verran, että voisi pistää pystyyn pientä kysymyspostausta. Myös anonyymit saavat laittaa kysymystä tulemaan (tietty kivempi kuitenkin laittaa nimellä).

Mietityttääkö teitä jokin? Kysymyksiä voi siis esittää niin Orasta, minusta, mielipiteistäni, harjakoirista kuin ihan mihin tahansa meihin liittyvästä. Aikaa kysymysten esittämiseen on Oran 2-vuotispäivään saakka, joka on 4.3.2014, eli alle kaksi viikkoa. Toivoisin tietysti mahdollisimman paljon kysymyksiä, jotta postauksesta tulisi edes jotenkin päin kattava, vaikkei meillä edes yli sataa lukijaa olekaan eikä palkinnoksi (varmaankaan. ;D) tästä saakaan mitään muuta kuin vastaukset kysymyksiinne sekä linkityksen mahdolliseen blogiin. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

  

Tottelevainen mudi

Tokokärpänen, se on täällä!

"Me ei päästä ikinä kisoihin, tai korkeintaan ensi vuonna", taisin sanoa vielä kuukausi sitten. Onneksi, onneksi on rally-toko ja mä jopa hetken mielijohteesta ilmoitin Oran siihen vuoden alussa alkaneeseen rallyryhmään, koska nyt mulla on kovin eri asenne tästä touhusta. Rally-tokon suhteenhan meidän on joka tapauksessa ollut tarkoitus kisata ja jopa pärjätä, mutta tokon suhteen olin haudannut tavoitteet vähän niin ja näin -linjalle. Nyt kuitenkin olen päättänyt, että meidän tavoite on tänä vuonna kokeeseen.
Syynä tähän on Oran muuttunut asenne tokon treenaamiseen koirahäiriössä. Oikeastaan tarkemmin ajatellen en edes tiedä, onko se muuttunut asenne vai olenko vain ollut vain itsepintaisesti sitä mieltä, että ei se häiriössä kuitenkaan pelitä, kun muutenkin on niin vilkas ja terävä ja häiriöherkkä ja mitähän vielä. Aiemmin jarruttaneena tekijänä oli siis lähinnä paikkamakuu, jossa Ora paineistui kovasti ja lähdettiin sitten rakentamaan sille pohjaa ihan alusta uusien käskyjen myötä niin, että koiralla on pää maassa. Hidas eteneminen näyttää tuottaneen tulosta, sillä nyt se makaa hetken hyvin jo häiriössä. Kunhan nyt vain malttaisin olla etenemättä sen suhteen liian nopeasti, ettei sama ongelma toistu.

Viime sunnuntaina pidettiin tokotreenit porukalla - paikalla olivat me, Maija koirineen, Aino Veikko- ja Vinka-mudien kanssa sekä Mira Mauno-mudin ja Eppu-kroaatin kanssa. Ora, Vinka ja Mauno ovat siis sisaruksia, joten tuttua porukkaa kaikki. Sää ei ollut ihan paras tokoiluun: tihutti aavistuksen vettä ja Heurekan parkkipaikka, jonne oltiin ajeltu, oli tosi märkä.
Ora teki ensin luoksepäästävyydet. Mira ja Aino ovat tosiaan jo ennestään tuttuja, joten mitään vieraan ihmisen treeniä tässä ei saatu, mutta yritän saada nyt luoksepäästävyyksiin jonkinlaisen rutiinin ja koiralle kivan jutun. Ensimmäisellä kerralla meni moikkaamaan Ainoa, Mirankin kohdalla nousi muistaakseni seisomaan. Iiiiihania ihmisiääää, sanoo Ora.
Tässä välissä mudi meni autoon odottelemaan ja kun otin sen sieltä pois, tehtiin aluksi ihan vaan häiriöseuruita, että sain Oran huomion oikeasti vain muhun. Maa olin Oran mielestä tosi ällön märkä ja kylmä, että jopa pelkkä istuminen oli tuottaa hankaluuksia - en siis turhaan kimppatreeneissä sitten tehnyt mitään maahanmenoliikkeitä, turhaan hidastaa niitä entisestään. Märälle nopeaa maahanmenoa saa treenattua sitten erikseen yksinään. Seuruu muuten ihan hyvä, joskin mudin seuruu meinaa pompottaa, edistää ja poikittaa edelleen. Varsinkin näissä treeneissä luultavasti sen märän maan ja ulkokimppatreenien puutteen vuoksi se pomppi oikein poikkeuksellisen paljon. Mun pitäisi saada treenien seuruussa sen vire jotenkin alemmas, koska lenkillä matalammassa vireessä seuruu on täysin moitteetonta. Pelkään kuitenkin, että matalammassa vireessä Oran keskittyminen herpaantuu häiriöihin eikä se ole niin iloisesti mukana kaikessa touhussa, jollaisen asenteen nimenomaan taas haluan treenitilanteisiin.
Lisäksi tehtiin pari toistoa ruutua: Ensin lelulla aika läheltä pari kertaa ihan muistutukseksi, sitten kerran tyhjään rutuun (palkkaus Miralta, tuli mudille ihan yllätyksenä) ja kerran vielä suoraan lelulle kaukaa. Oli hieno! Treenattiin myös hyppyä: ei olla tehy pitkään aikaan tokohyppyä, joten se olikin sitten unohtunut kokonaan. Muutaman kerran targetille kauas hypystä, pari onnistunutta toistoa ilman targettia. Pitääkin jatkossa palata taas enemmän noihin targettitreeneihin, sillä Ora tuppaa jäämään hypyssä tosi lähelle estettä.
Alla pieni videopätkä seuruusta ja hypystä (kiitos Maija kuvaamisesta!). Kuten huomaatte, seuruu pomppii pomppii pomppii enkä tiedä, miksi tuossa lopussa palkkasin sen juuri pomppukohdassa - ehkä se näytti ylhäältä hyvältä. Ja hypyssä ei haluta istua, ei niin sitten millään. :D


Seuraavat tokotreenit sovittiin heti tiistaille samassa paikassa. Maija ei päässyt, mutta muuten edellisen poppoon lisäksi paikalle tuli muuta mudiporukkaa: Mari ja Vauhti (Oran veli), Terhi ja Ihku sekä Kukka ja Salma + Marlon-pentu. Ihan hyvä kokoonpano mudeja siis!
Aloitettiin taas häiriötyöskentelyllä, jokainen teki omiaan. Alku oli Oralle aika hankala, se otti häiriötä varsinkin paikalle vähän myöhemmin tulleista. Parkkiksen vieressä kulki myös muita ihmisiä koirineen. Aika nopeasti se kuitenkin siitä kasasi päänsä ja toimi ihan hirveän hienosti! Enää ei ollut märkää, lähinnä vähän jäistä, joten tehtiin kaikki jäävät - tosi hyvät, joskin istumisessa meni ensin maahan. Korjauksella hyvä. Seuruuta, vähän myös rallytokomaisia juttuja kuten eteentuloja, pyörähdyksiä ja paikallakääntymisiä. Lisähäiriötä tehtiin seuruuohituksilla Miran ja Maunon kanssa. Loppuun leikitin paljon ja koira autoon.
Meidän vuorolla aloitin taas luoksepäästävyyksillä. Ensin Terhi, jonka Ora on viimeksi nähnyt ehkä vuosi sitten. Tuli sivusta, kävi koskemassa. Ora nousi ja heilutti kovasti häntää, pusuttelemaan ei sentään mennyt. Saman tien perään Kukka, joka on Oralle vielä vieraampi - tainnut nähdä joskus tosi nuorena kerran pari, jos sitäkään. Tuli myös sivusta. Käskytin vähän enemmän ja pylly pysyi maassa, häntä heilui taas vinhasti. Terhikin tähän kommentoi, että eihän sillä ole mitään ongelmaa - no niin no, kisatilanne ja pelottava tuomari ovat kuitenkin aika erilainen juttu, ja mudi on niin kovin valikoiva... Ei se nyt ketään haukkaa, mutta väistää tai jopa haukkua/murahtaa se saattaa pahimmassa tapauksessa. Hyvä treeni kuitenkin. Mari (hyvin tuttu) tuli vielä tekemään luoksepäästävyyden suoraan edestä, ei ongelmaa.
Sitten siirryttiin taas työstämään hyppyä - otin ihan vain muutaman kerran, ensin namikupilla ja sitten yhden ilman. Hyvä. Kupilla pysäytin ja palkkasin lelulla taakse, ilman namikuppia tulin koiran sivulle, mutta palkkasin suoraan taakse ilman sivulletuloa. Yksilönä ei taidettu ottaa muita liikkeitä.
Loppuun vielä paikkamakuu rivissä. Kyllä, rivissä! Mari liikkuroi, kaikilla muilla oli koirat. Kaikki tekivät vähän tasonsa mukaan, jotkut pitivät kauemmin, joku jäi lähelle ja joku oli vaan hetken poissa. Mä jätin Oran makuuseen pää massa - pää meni aavistuksen vinoon, mutta se ei haittaa. Kävelin oikean mitan poispäin, pidin ehkä 10 sekuntia. Pysyi, ei häiriintynyt, ei paineistunut. Vapautin suoraan maasta ja koira sai niin superkehut onnelliselta omistajalta, joka kuitenkin yritti olla riehastuttamatta mudia liikaa. Tästä se lähtee!

 

Keskiviikkona (eilen) mentiin aamupäivällä Jennan kanssa hallille lähinnä agittamaan, mutta loppuun tein vielä testin, missä vaiheessa meidän nouto nykyään on. Orallahan on ollut ongelmia lähinnä kapulan nostamisessa, esimerkiksi hiekkakentältä sitä on niiiin ällöä nostaa, että on pitänyt ensin kokeilla ja kokeilla, kunnes löytää parhaan kohdan nostaa kapula. Nyt nostot oli tosi hyviä, mutta mudi korjasi kapulan asentoa suussaan sitä palauttaessaan. Iiks, pitää katsoa vähän miten siihen pitäisi ja kannattaisi puuttua. Vähän myös vielä vinkkasin sivulle palauttamista, muuten ihan täysin valmis nouto!

Keskiviikkoiltana mentiin vielä rallyilemaan ohjattuihin treeneihin. Tehtiin rata, mutta niin, että kentän molemmissa päissä oli myös pujottelu-/spiraalipisteet ja keskireunassa käytösruutu. Vain neljä koirakkoa oli paikalla, joten oltiin oikeastaan koko ajan jossain. Aloitettiin vähän lämppäämällä, kaikki tekivät samassa päädyssä pujotteluja ja spiraaleja juosten ja hitaassa käynnissä. Ora otti aika pahasti häiriötä varsinkin haukkuvasta terrieristä, mutta tämän yli onneksi päästiin. Jäätiin ensin spiraalipisteeseen, jossa pari kertaa tehtiin spiraali ja loppuaika vähän kaikkea muuta.
Seuraavaksi mentiin radalle. Tämän koneen Powerpointilla on jotain nyt mua vastaan eikä se suostu muokkaamaan rally-tokon ratapohjaa, joten tuossa yllä teillä oikein kaunis Paint-versio kopioiduilla kylttikuvilla. Suurin piirtein rata meni noin (jos saatte siitä mitään selvää). Mä olen ihan älyttömän huono muistamaan ratoja näin jälkikäteen ja musta siellä kyllä oli jossain vielä liikkeestä maahan, mutta antaa olla sen nyt noin, niin on edes jotain suuntaa-antavaa.
Radalla ongelmia tuotti sivulla seisomaan nouseminen, joka tosin toimi avustettuna hyvin. Se liikkeestä maahan oli jossain tuolla pyörähdyksen tienoilla, sen uusin, koska pysähdyin itse niin äkkinäisesti käskyyn nähden ja mudi meni maahan turhan edessä. Houkutusta me ei aiemmin oltu tehty normaaleja häiriötreenejä enempää, eikä Ora aluksi namikipoista yhtään häiriintynytkään, mutta kun oltiin jo menty ohi, se jäi vähän niitä kuikuilemaan. Hypyn tein myös uudelleen, koska agilitymudi oli varmaan sitä mieltä, että nyt vaihdettiinkin agilityyn ja alkoi haukkua hypyn jälkeen. Noh, eihän me ihan vielä avoimen kisoihin ollakaan menossa. Oikeassa täyskäännöksessä olin kääntymässä ensin vasempaan, jonka takia tuli häikkää. Sen siitä saa, kun rataantutustuminen on lähes olematon... Saatiin hyvää palautetta ja noottia lähinnä siitä, että ne täyskäännöskyltit pitää tehdä kyltin edessä. Jotenkin mä muistan sen aina vasta sitten, kun oon jo kääntynyt.
Radan jälkeen suoraan käytösruutuun, jossa tein tokon paikkamakuun lyhyellä etäisyydellä. Supermudi! Ei häiriintynyt muista, edes siitä haukkuvasta terrieristä. Palkkasin tosin aika paljon, ihan varmuuden vuoksi. Loppuun tehtiin lähinnä temppuja, esim. nouse-käsky (takajaloilla paikoillaan seisominen) on vahvistunut tosi vahvaksi. Hirmu ylpeä olin mudieläimestä.

"Kisoihin vaan siitä!"

... todettiin minulle pari viikkoa sitten rally-tokotreeneissä. Kieltämättä meillä meni ihan hyvin ja niin meni viime viikonkin treeneissä. Pari viikkoa sitten päivän rata näytti jotakuinkin tältä, mikäli muistin sitä yhtään oikein:

Vapaatreenipuolella oli askeleet peruuttaen, este ja istu->seiso (sivulla). Sinne suuntasimme ensin. Kouluttajana oli - taas - tuuraaja, tällä kertaa meidän omasta ryhmästä. Ora alkaa hiffaamaan aika hyvin sivulla seisomista, kovasti se meinaa levähtää sivulta kauemmas noustessaan, mutta eiköhän se siitä. Projekti oikealla puolella seuraaminen on ollut melkoisen vähällä ajatuksella, on pitänyt sitä sisällä naksutella lisää, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ehkä huomenna?
Pyörähdys on tosi magee, tykkään siitä itse kovasti. Kiihyminen on pieni ongelma, mudin mielestä kun pyörähtäminen on niin siistiiiiii kun saa vähän kiihdyttää vauhtia.

Viime viikon treeneissä (oli vihdoin oikea kouluttaja) keskityttiin lähinnä yksittäisiin liikkeisiin ja häiriötyöskentelyyn. Monta koiraa työskenteli kentällä samaan aikaan (ennen ollut kaksi koiraa, nyt viisi): rakennettiin kolme pientä "rataa", joissa neljä kylttitelinettä suorassa linjassa. Jokaisessa telineessä oli kaksi kylttiä, toinen alokkaan liike ja toinen sitä vastaava avoimen liike. Ennen ratoja suoritettiin myös jokaisen itsepäättämä liike: tuli pyörähdystä, kääntymisiä, eteentuloja ja meille vähän uudempana tuttavuutena avoimen liike, jossa koira jätetään istumaan, käännytään itse oikealle ja kutsutaan koira sivulle. Ora alkoi ensimmäisen suorittamisen jälkeen ennakoida, jonka jälkeen tein pari suoritusta ilman sivulle kutsumista. Keskellä kenttää oli käytösruutu (voittajan liike), jossa me tehtiin paikkis lyhyellä etäisyydellä. Mudi oli jotenkin mystisesti unohtanut paikkiksen makuukäskyn (ligg, jossa läsähtää maate leuka maahan), jota vahvistelin myös pienellä odotteluhetkellä. Paikkis oli tosi kiva, palkkasin pari kertaa, mutta ei häiriintynyt muista. Oralla on muutenkin ollut nyt tosi hyvä moodi rallytreeneissä.

Lauantaina koitti toisten rally-tokokisojen päivä. Lähdettiin joskus yhden aikoihin ajelemaan Janakkalaan paimenet kyydissä: Tara meni viikonlopuksi maalle lomailemaan. Matkan varrella pysähdyttiin Hyvinkään Agrimarketissa hakemassa heppapuolelta biotiinia ja merilevää Oran turkkiin. Nykyinen lohiöljy on lopussa eikä vaikutus ollut kummoinen, joten päätin ihan toden teolle nyt kartoittaa kaikki vaihtoehdot ja päädyin tällä kertaa hinta-laatusuhteeltaan fiksuimman kuuloiseen biotiini-merilevä-öljy -vaihtoehtoon. Öljy on varmaankin ostettava sitten sitä Nutrolinia, vaikka kallista onkin, kun niin monet sen nimeen kirjoittavat. Ora myös tiputtaa tällä hetkellä turkkiaan oikeasti kunnolla ekaa kertaa, joten lisäkuurit tulevat siis hyvään aikaan.
Kisapaikalle päästiin kivasti ajoissa ja treffattiin myös Oran sisko Praha omistajansa Marin kanssa. Rata näytti ihan kivalta (ratapiirros yllä), tosin siellä oli meidän kauhistus: ensimmäisenä kylttinä eteentulo. Oraa yritin viritellä parhaani mukaan oikeaan moodiin, mutta se oli vähän haahu. Onneksi tekemisen moodin se sai kun otin sen odotteluajan jälkeen häkistä, tosin edelleen pientä haahuilua oli havaittavissa.
Radalle lähdettiin vähän yllättäen: meidän numero oli 42, ja olin ihan varma, että nyt siellä on suorittamassa 40. No, tämä "40" tuli radalta pois, jolloin huomasin, että niiden numero olikin jo 41. Juosten ja viime hetken virittelyjä tekemättä radalle, siis. Juttu kaatuikin sitten siihen ensimmäiseen kylttiin, Ora ei jotenkin yhtään ollut mukana koko touhussa eikä tullut eteen. Uusin liikkeen kaksi kertaa (-3 p. x2), jonka jälkeen saatiin ihan siedettävän näköinen liike, eikä loppuradassa sitten ollutkaan enää ongelmia kun lähti pyörimään. Jotain mun mielestä siellä kyllä oli korjattavaa, mutta ennen kuin näen videon (Maijan tabissa), en muista niitä sanoa ollenkaan. Tulokseksi siis 94 p, hyväksytty tulos, sij. 10/23, tuloslappusen kommenttikohdassa lukee näin: "Alun harhailun jälkeen yhteinen iloinen sävel löytyi."

Sunnuntai vietettiin niin ikään reissussa, tosin tällä kertaa olin vain kisakatsomossa: Naurulla oli tokokoe Lempäälässä ja oltiin matkassa taas kaikkien kolmen paimenen voimin. Kokeen jälkeen käytiinkin pyörähtämässä kiva pieni metsälenkki Jenny ja aussie Ilo sekä aussieista kiinnostunut Piritta ilman koiraa seuranamme. Nauru, Ilo ja Ora painattivatkin menemään metsässä, Ora tapansa mukaan lelu suussa jäniksenä. Mudia kiinnosti Ilo kovasti eikä se malttanut jättää pientä aussieta rauhaan ollenkaan rajuine leikkeineen. Jennylle kiitokset kuvasta!

Kirjoittelen vielä myöhemmin ainakin parin viikon agitteluista, jotain pieniä huomioita. Yritän taas päästä treenienkin osalta melkein reaaliaikaiseen päivittelyyn. :)

Ensi kertaa kepeille

Olen aloittanut tämän postauksen jo yli viikko takaperin, ja pari muutakin tekstiä on ollut luonnoksena. Aikaiseksi ei ole vain saanut kirjoittaa mitään loppuun, joten tässä sitä ollaan - taas pienellä päivitystauolla. Onneksi tällä kertaa tauko ei tainnut venähtää sen pidemmäksi ja ehkä saan joskus ulos loputkin teksteistä.

Taas katselen jonkun uuden agilityharrastajan kuvia hyvällä mielellä. Kivaa, että yhä useammat ihmiset innostuvat lajista ja hyvä, että on niitä, jotka treenaavat sitä ilman verenmakua suussa ja joilla ainakin kuvien perusteella on tarkoitus pitää treeneissä kivaa. Selaan hyppykuvia, kontaktikuvia, pussiakin koira on treenannut viime kerralla ekaa kertaa. Sitten tulee kuva koiran ensimmäisistä kepittelyistä: koiralla ei ole mitään havaintoa siitä, mitä se nyt siinä oikeasti tekee, kunhan loikkii tai kävelee, seuraa namikättä ja hösöttää menemään kokonaiset 12 suoraa keppiä: "Oi, ruokaa, ruokaa, pakko päästä pian namin luokse! ... Mistähän mä muuten sain palkan?"
Houkuttelulla keppien opettaminen oli erittäin suosittua etenkin muutamia vuosia sitten ja valitettavasti monilla alkeiskursseilla opetellaan keppejä edelleen sillä tavalla. Monet aloittavat houkuttelemaan koiraa selkä menosuuntaan suorilla kepeillä, usein otetaan mukaan jo heti kaikki kaksitoista keppiä. Kuten sanottu, houkuttelumetodilla opetetut kepit ovat usein hitaammat, rytmitys voi olla vaikeaa ja ohjaajan on vaikea ottaa keppeihin etäisyyttä mihinkään suuntaan tai tehdä mitään ohjauskuviota ennen tai jälkeen keppien. Koira on kiinni ohjaajan kädessä ja vierellä juokseva ohjaaja on erittäin vaikea häivyttää pois.

En kiellä, etteikö houkuttelulla saisi opetettua koiralle keppejä. Elmerikin on oppinut aikoinaan perusteet houkuttelulla ja sillä on nykyään ihan mageet kepit, mutta sille on aina ollut vaikeaa itsenäinen kepittely ja sivuetäisyyden otto. Muistan, kuinka älyttömän paljon tein sen kanssa töitä vain siksi, että saisin takaaleikkauksen kepeille onnistumaan (nykyään on kyllä tosi jees!). Kun vertaa sitä kujakepeillä opetettuun Oraan, jonka kanssa ei ole koskaan tarvinnut tehdä töitä keppien opettelun jälkeen itsenäisten keppien saatika takaaleikkausten kanssa, on ero aika valtava. Rotuerokin varmasti, onhan kyseessä pehmeä ja vähämoottorinen seurakoira vs. isomoottorinen, kovempi paimen, mutta se ei varmastikaan selitä kokonaan tätä eroavaisuutta.
Alla Elmerin takaaleikkaustreenejä pari vuotta takaperin. Älkää välittäkö äänistä...


Keppien opettamiseen on ihan älyttömän monta tapaa. Ei varmaankaan yhtä montaa kuin opettajia, mutta kun tekniikoita voi yhdistellä toisiinsa, niitä tulee silti aika monta. Yleisimpiä ovat varmaan juurikin houkuttelu, kujakepit, verkot/ohjurit ja uusimpana suosituksi nousseet 2x2-metodi sekä takaperinketjutus. Millään tekniikalla opetettuna kepit eivät ole este, jonka oppii nopeasti: vaaditaan toistoja toistojen perään, kaikissa metodeissa helpoimmasta aloittamisen ja helppoon aina välillä palaten. Keppien opettaminen ei käy kädenkäänteessä ja kaikkein paras olisikin, että koira saisi esimerkiksi treenien yhteydessä tehtyä aina muutaman onnistuneen toiston, jonka jälkeen tehtäisi muuta (tai vaihtoehtoisesti lähdettäisi pois). Pitää myös aina muistaa, ettei kaikille koirille sovi lainkaan sama tekniikka: metodi on valittava koiran mukaan ja jos jollain tavalla ei tunnu tulosta millään tulevan, voi alkaa miettiä, olisiko metodinvaihto paikallaan. 

 

Oralle oli tarkoitus opettaa kepit aluksi 2x2:lla. Metodissa aloitetaan niin, että koira oppii ensin menemään kahden vierekkäin olevan kepin, ns. portin, välistä. Opetetaan koira siihen, että sieltä välistä mennään kaikista lähetyskulmista. Seuraavaksi lisätään toinen kahden kepin rivi niin, että koira pääsee juoksemaan kaikkien keppien välistä: tässä kohtaa ei siis ole pujottelua, vaan koiran sekä oikealle että vasemmalle puolelle jää kaksi keppiä. Kulmaa lisätään, keppisarjoja liikutetaan viistoon toisistaan, kunnes lopulta on valmis pujottelu. Kääsnojen kolttoset -blogissa opetus näkyy vaiheittain kuvien kanssa.
Miksi me ei tehty 2x2:lla? Kyllä me tehtiinkin perusteet, muutamia kertoja naksuttelin porttia. Jotenkin sitten vaan kokeiltiin kujakeppejä ja niillä sitten tehtiin loppuunkin asti. 2x2-tekniikassa mennään ehkä vähän pidemmän kaavan kautta, joka on ihan hyvä juttu.

Kujakepit ovat myös yksi suosituimmista kepittelyn opettamistavoista agilitymaailmassa. Mikäli mun seuraava harrastuskoira on yhtä hyvämoottorinen kuin Ora, se luutavasti treenaa kepit myöskin kujakepeillä.  Tai vaikkei olekaan, ehkä silti. Vierastin ennen kujakeppejä ajatuksena kovastikin, mutta kun kerran kentillä nuoren mudieläimen kanssa päädyin vauvapuolelle, äkkäsin kujakepit ja testasin ihan mielenkiinnosta pari kertaa. Jumahdin niihin: metodi tuntui sopivan vauhdikkaalle Oralle kuin nenä päähän ja idea tunnuttiin hoksaavan erittäin nopeasti.

Kujakepeissä koira juoksee nimensä mukaisesti ensin keppi"kujan" läpi. Tässäkään ei siis ole alkuun varsinaisesta pujottelusta tietoakaan, kuten ei 2x2:ssakaan. Idea on melko sama, joskin kujakepeillä mukana on heti kaikki kaksitoista keppiä. Monet voivat skipata kokonaan keppikulmien opettelun tässä jo alkuvaiheessa, mutta me Oran kanssa (ihan tietoisesti) tehtiin jo heti kujalle lähettämistä mitä ihmeellisimmistä kulmista ja vahvistin Oralle itsenäistä kepittelyä heti alkumetreillä: Oralle pitikin erikseen opettaa se, että ohjaaja voi liikkua koiran vierellä sen kepittäessä. Kujaa jyrkennetään pikkuhiljaa ja lopulta koira pujottelee. Itse käänsin keppejä suoremmiksi ensin keppien alkupäästä, ja lopuksi vain keppien viimeinen väli oli hieman auki. Etenin kuitenkin erittäin, erittäin hitaasti: palasin takaisin  helpompaan tosi usein ja treenasin jokaisen treenin jälkeen aina muutamat kepit. Kun koira osasi suorat tai meidän tapauksessa ""suorat"" kepit (Ojangon ulkona olleet kujat oli vinot) kujilla, siirryttiin vielä yhden-kahden treenin ajaksi vinokepeille ja jo pujoteltiin suoraa. Tuli muuten omasta mielestäni ihan hirmuisen kivat kepit.
Alla Oran kujakeppitreenejä viime kesältä. En itse asiassa tiedä, miksei mulla tuossa treenissä ollut etupalkkaa - ehkä Ora ei vielä tuossa vaiheessa sitä kestänyt. Yleensä kuitenkin pyrin siihen, että mulla oli palkka edessä, jolloin se ei käänny suoraan keppien jälkeen mun luo hakemaan palkkaa, koska ohjaaja on usein tässäkin asiassa (palkkaamisessa) toivottoman myöhässä.


Jos minkäänlaista kujaa ei koiralleen halua, voi myös treenata verkoilla tai ohjureilla. Voidaan aloittaa joko siten, että laittaa esim. kuuteen keppiin verkot (eli ns. aidat niin, ettei koira pääse kepeille mentyään kuin pujottelemaan) jonka jälkeen verkkoja poistellaan välistä pikku hiljaa. Verkkoja voi myös laittaa vain alkuun, jolloin koira ei pujottele koko keppejä, lisää verkkoja, ottaa alusta pois ja lisää taas. Oralle naksuttelin myös sisäänmenoja suorilla kepeillä verkkojen avulla, ihan nuorena, mutten sitten jatkanut sitä siitä enempää. Verkoilla tai ohjureilla kepeistä saa myös itsenäiset (ei tarvita ohjaajan apua), mutta mä jotenkin vierastan verkoilla opettamista. Siksi en siitä sepustakaan sen enempää.
Sanasen haluaisin mainita vielä ihan tuoreen keppien opettamismetodin, takaperinketjuttamisen. Kuulostaa varmaan tutulta ratatreenin yhteydessä, ja idea onkin sama: koiralle opetetaan ensin suorilla kepeillä keppien viimeinen väli, mutta annetaan sen itse oivaltaa se ilman houkutteluja. Kun koira osaa tämän, otetaan mukaan toinen väli ja jatketaan näin, kunnes kaikki kepit voi ottaa mukaan. Takaperinketjutus keppien kanssa on itselleni vieraampi metodi, enkä ole ikinä sitä kokeillut, mutta tunnen useita, joiden koirat ovat oppineet näin kepit todella hyviksi ja itsenäisiksi.
Alla Oran kepit syksyltä. Ei ollut tuolloin vielä kovin kauaa tehnyt suoria keppejä, ehkä muutaman kerran!


Vielä loppuun tässä turinoidessani voisin mainita itseäni kovasti ärsyttävän, joskaan ei periaatteessa mitenkään haittaavan tavan: monien koirat pujottelevat kepit vain jatkuvalla käskytyksellä (esim. "kepkepkepkepkep!"), eivätkä pysty kepittämään ilman sitä. Mä itse koen, että koiran pitäisi osata kepittää ilman sitäkin, että se on osa keppien itsenäisyyttä. Tuohan sekin vaikeutta ohjaajan ohjaamiselle ja juoksemiselle, jos koko ajan pitäisi huutaa käskyä tai hoputusta koiralle. Kujakeppivideossa mä itsekin vielä hoen sitä (kuten huomaatte), mutta melko nopeasti aloin sanomaan yhä vähemmän käskyä ja nykyään Ora kepittää kyllä tasan yhdellä kepit-käskyllä. Kauempaa lähettäessäni saatan ottaa useamman käskyn, mutta koiran kepittäessä olen hiljaa. Joskus saatan kuitenkin vaikeassa leijeröinnissä tms. vielä rohkaista keppien lopussa mudia kepittämään loputkin, mutta muuten se ei lisäkäskyjä saa.

Lisäys 6.2: Haluan vielä korostaa, että keppien opettelussa turha kiirehtiminen tuo yleensä huonoa tulosta. Kepit ovat myös nuorelle koiralle erittäin rasittava liike ja voi tehdä pahaa jälkeä vasta 14 kuukauden iässä kehittyvälle selälle. Siksikin kujakepit ja 2x2 ovat oiva vaihtoehto: jo nuoremman koiran kanssa voi tehdä pohjustusta (=ei pujottelua) ja koiran selän hidas kehittyminen ikään kuin kieltää etenemästä liian nopeasti.