Hae tästä blogista

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tavarapostaus

Luulin, etten ikinä tule tekemään tavarapostausta, koska mä en ole minkäänlainen materialisti koiraharrastuksen kanssa. Koirallani(/koirilllani) ei ole esimerkiksi ikinä ollut mitään teemaväriä, vaikka tietyn värisiä tietysti olen suosinut tavaroita hankkiessani, eikä mulla juurikaan ole mitään koiratavaraa hirveästi ylimäärin. Nyt kuitenkin muuton myötä tuli tsekattua ja järjestettyä kaikki tavarat, niin koiran kuin omatkin, järjestykseen, joten mikäs sen parempi hetki tavarapostaukselle - mikä jottei!

Ps. säilytän tällä hetkellä koiran tavaroita parvekkeella (koska se on valtava), joten myös kuvat on siellä otettuja. Kyseessä yhden koiran tavarat.


Aloitetaan tärkeimmällä: evästys. Arkkupakastin on pyhitetty mudin lihoille, ja aika täydeltä se näyttää jatkuvasti, vähän vaihtelevalta tosin. Päällimmäisenä verkkokori, jossa on annostellut kasvissose, maksa ja marjasoseet, maksanameja sekä joku kananluu hiirille kaluttavaksi, alla paketteja lihaa ja rustoja. Oikeanpuolen kuvassa vielä lähinnä koiran ruokintaa ajatellen hankittu keittiövaaka ja jokapäiväisessä käytössä oleva bamburuokakuppi (voitettu muuten kisoista). Pari metallikuppia löytyy myös, mutta ne eivät eksyneet kuvaan - myöskään vitamiini- ja muista lisistä en tajunnut ottaa kuvaa, mutta niitä kuitenkin on olemassa.


Lisää eväitä, tällä kertaa nameja ja vastaavia. Vasemmalla laatikollinen kaluttuja putkiluita, joita täytän silloin tällöin lihalla ja pakastan, tai vaihtoehtoisesti käytän kuten kongeja esim. sulattamalla sisään juustoa. Taitaa tuossa purkissa joku puoliksi syöty aito kuivaluukin olla.
Iso osa nameistakin on kisoista voitettuja, mä en oikein harrasta moisten ostelua vaan paremman(ko?) puutteessa käytän se tehtyjä nameja tai kylmästi nakkeja.
Lisäksi on laatikollinen sekalaista perusnappulaa palkaksi esimerkiksi lenkeille, niistä ei ole kuvaa.


Sitten vaatetus. Käytännössä Oralla ei tarvitsisi ikinä olla mitään takkia tai muutakaan, mutta jos pahin karvanlähtö osuu pahimmille pakkasille tai jos tiedossa on esimerkiksi kylmässä hallissa tai autossa odottelua, on joku takki ihan paikallaan. Kuvassa ylhäältä alas: kaverin virkkaama villalankamantteli (kiitos!), kirpparipöydältä ostettu ruutukuosimantteli teddyvuorella, Hurtan viilennysloimi, Hurtta Lifeguard Storm -sadetakki jota käytetty ehkä kaksi kertaa, Back on Track -verkkoloimi koossa 59 (vähän suuri koko, mutta 55 olisi taas saanut olla aavistuksen suurempi). Vasemmalla vielä pienessä mytyssä perus heijastinliivi, itsetekemäni mahan viilennys"loimi" ja paita lähinnä haavereita varten, ettei pääse nuolemaan. Takana vielä jostain kisoista voitettu koiran "rättipyyhe".


Hoitotarvikkeita ja muuta krääsää. Vasemmanpuoleisessa kuvassa loiskumaton kuppi vasemmalla, ylhäällä vasemmalla itse väkerretty keraaminen sydänkuppi Oran nimellä varustettuna - se oli käytössä Oralla ehkä ensimmäisen vuotensa. Sen sisällä namipussukka ja muutama naksutin, kakkapusseja Peten Koiratarvikkeelta, kampa ja koirien kumisuka/hierontaharja. Keskellä lasten sähköhammasharja, jolla olen nyt tykännyt pestä koiran hampaita - kuosikin on sattumalta aiheeseen sopiva. Keskellä lisäksi perus kynsileikkurit ja pari vilkkuvaloa, joita ostin viime syksynä yhteensä kymmenen, eikä niitä ole itse asiassa tällä hetkellä enää yhtäkään ehjänä tallella - kuvan ottohetkestä tähän päivään nuokin kaksi ovat jo entisiä. Tosi laadukasta tavaraa, siis... Oikealla juoksusuojia, jotka ovat itse asiassa kotoisin treenikaverilta, ja kahdet juoksuhousut.
Oikeanpuolimmaisessa kuvassa meidän onneton leluvalikoima! Iso osa näistäkin on voitettu kisoissa eikä kaikkia ole käytetty ikinä. Kuvasta tosin puuttuu vielä pari treenikäytössä olevaa narupalloa ja jokunen muu peruslelu. Käytännössä en käytä Oralla treeneissä kuin niitä narupalloja ja välillä naruleluja, kun ovat toimineet niin hyvin. Jonkunlainen iso purutyyny pitäisi kyllä hommata tuolle suuruudenhullulle, olisi varmasti aika suosittu. Mudilla ei myöskään viitsi pitää leluja sisällä esillä, koska se alkaa omia niitä ja jos se saa ne rikki, menee lelu suoraa kyytiä vatsaan saakka. Tyhmä eläin. Kuvan lisäksi löytyy muutama kuminen aktivointilelu.


Kevytmetallihäkki (muistaakseni jonkun 60 cm pitkä) ja teddypehmuste. Oikealla kankaiset kevythäkit, vihreä on ehjä ja vasta nyt syksyllä hommattu n. 70-senttinen, punaisessa paketissa on vähän oviaukosta rikkinäinen, jonka kokoa en edes muista. Aikoinaan Oralla oli kevari pesänä sisällä, mutten ole enää jaksanut pitää tilanpuutteen vuoksi. Nykyään häkit on vain reissuun ja kisoihin.


Hihnoja ja pantoja on kertynyt eniten, vaikka käytössä onkin vain pari. Vasemmanpuoleisessa kuvassa vasemmalla lenkkipussukka joko ihmiselle tai koiran valjaisiin ja nahkaiset valjaat. Sitten on vihreä Hurtan pyöröhihna, jonka toinen pää tosin meni ihan vastikään rikki, kuitenkin vielä käytettävissä - pitäisi hommata uusi vastaava, tykkäsin siitä kovasti. Vieressä on alun perin varatarvikkeeksi ja tuunaukseen käytettynä hommattu fleecehihna, joka tosin on nyt palvellut hyvin tuollaisenaan agilitykisoissa - hyvä loppupalkka ja jo valmiiksi rispaantunut. Ohut, musta nahkainen monitoimihihna, jokapäiväisessä käytössä. Sininen kevyt kangashihna, ollut käytössä lähinnä kisoissa hihnaseuruussa. Sitten onkin kolme nahkahihnaa, ruskea pyörö, ja tavalliset musta ja ruskea, lähinnä varahihnoina, tosin pyörö ollut kovassakin käytössä. Viimeisenä näyttelyhihna, joka on itse asiassa oikeasti Jasun ja siis ostettu ehkä vajaa 10 vuotta sitten. Ylhäällä vielä liina, jonka Ora on syönyt katki nuorena, mutta uskon keksiväni sille vielä käyttöä.
Oikeanpuolimmaisessa kuvassa lähinnä pantoja 8 m fleksin ja nahkaisen kuonokopan lisäksi. Koppa hommattiin alun perin Oralle varmuuden vuoksi yhteisiin uittoreissuihin, koska Ora kiihtyy vedestä niin paljon, että meno näytti välillä vähän hurjalta, vaikkei koskaan mitään olekaan sattunut. Loppujen lopuksi olen käyttänyt koppaa tasan kerran, ja sekin oli sisällä siksi, että koira tottuisi siihen (tarkoitus olisi joskus totuttaa koira kaniin). Se on myös hyvä olla varmuuden vuoksi esimerkiksi myrkytystapauksia varten. Noita erivärisiä nahkahihnoja tuli ostettua aikoinaan Musti & Mirri Outletistä, kun sellainen vielä oli Porttipuistossa, ja nyt niitä löytyykin noiden Oralle sopivien lisäksi (jotka kuvassa) pari liian pientä ja pari liian isoa... Oikealla ylhäällä pari valopantaa, joista tosin patterit loppu tällä hetkellä, ja oikealla karvapantoja, joista keskimmäinen käytössä (Oran siskon om. tekemä). Oikeanpuolimmainen agilitypanta (Sadulta) olikin kommunikointivirheen takia vähän liian pieni, ja on menossa suurennettavaksi kunhan ehtii, jonka takia ei ole ollut vielä käytössä.


Vasemmanpuoleisessa kuvassa taas aika onneton varustus treenitavaroita... Etualalla vasemmalla huskymalliset vetovaljaat, joiden takana SPKL:n liivit. Ylhäällä vasemmalla pussissa läjä jälkiesineitä ja pari purkkia, sen oikealla puolella pussissa tunnarikapuloita. Niille oli siisti purkkikin, mutta eräs neiti australianpaimenkoira kokeili vähän hampaitaan siihen eräs päivä, eikä purkkia luonnollisesti enä ole. Keskellä läjä noutokapuloita ja huonokuntoinen, pieni metallikapula, oikealla vielä karvapehmusteiset valjaat (kiittäkäämme niistäkin Satua!) joita käytetty jäljellä, hevosen juoksutusliina jälkiliinatarkoitukseen ja viimeisenä peltojäljelle Oran siskon omistajan askartelemat hihnavaljaat. Hankintalistalla kartiot (seuralla on niin hyvin tötsiä, etten ole tarvinnut omia!), ruutunauha ja omat ohjatun noudon kapulat (aiemmin jollain treenikaverilla tai sitten seuralla on ollut, mitä lainata). 
Ylhäällä oikealla olevassa kuvassa vähän kehonhuoltoa - ihan ihmisille tarkoitetut jumppapallo ja tasapainotyyny on hommattu koiraa varten, näille on pumput tietysti myös. Eihän tuolla jumppapallolla saa tehtyä ollenkaan niin monipuolisesti kuin dobo-pallolla, mutta ajaa pääasiansa kuitenkin. Tasapainotyynyn kanssa ollan tehty jumppailuja ja temppuja. Oikealla vielä aurauskeppi paimennustreenejä varten. Samaan tarkoitukseen on myös lyhyempi, valkoinen metallisauva, mutten löytänyt sitä tähän hätään.


Sitten vielä vasemmalla vähän sekalaista seurakuntaa, jotka unohtuivat aiemmista kuvista. Vasemmalla kuvassa tekokarvainen lelu, jonka voin paljastaa olevan takin huppukarva - on muuten ollut ihan törkeän suosittu koirien keskuudessa! Sen vieressä tällä hetkellä aktiivisimmin käytössä oleva narupallo, aika painava kokokuminen, tuntuu olevan hirmu kestävä. Ylhäällä kauko-ohjattava haukkupanta, joka ei tosin ole ollut käytössä kuin pari hassua kertaa joskus aikoinaan. Keskellä Oran uusin panta, ruskealla keinokarvalla, kuosina kettu&peura, sekä se samainen agilitypanta nähtävästi eksyi myös tähän kuvaan, joka oli jo tuolla aiemmin. Niiden vieressä kisoista voitettu pieni vinkuva räsykettulelu, jonka tosin Ora pistelisi poskeensa, jos sitä sillä käyttäisi... Se odottelee siis toista käyttäjäänsä. Oikealla säkillinen puristeluita ja vähän kuivattuja herkkuja, ja matkajuomapullo, sekä alhaalla Trixien hammastahna.
Oikeassa kuvassa vielä mun vain-koiraharrastukseen-hankitut tavarat: Inovin hirmu hyvät juoksukengät agilityyn ja kaksi Berran treeniliiviä, harmaa odottaa vetoketjunvaihtoa. Treenitaskukin löytyy, joka sekin Berran, mutta koska on ollut käytössä viimeksi kesällä, en löytänyt sitä tähän hätään mistään.

 Olin yllättynyt, että multa löytyi näinkin paljon tavaraa.Paljon on kisoista voitettua tai muuten vain "kerääntynyttä", harvoin käyn mitään shoppailemassa - olen hirveän pihi, joten tavaraa tulee ostettua lähinnä alekoreista. Näillä pärjätään kuitenkin erinomaisesti!


2 kommenttia:

  1. Tosi paljon hienoja kamppeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tähän voi kiittää, niin kiitos! :D

      Poista