Hae tästä blogista

tiistai 30. joulukuuta 2014

Sanomme hyvästit vuodelle 2014

 
Taas on se aika vuodesta, kun on aika katsoa taakse- ja eteenpäin: mitä ollaan tavoitettu harrastusrintamalla, mitkä oli ne tavoitteet tälle vuodelle sekä mitä lähdetään tavoittelemaan seuraavalta vuodelta. Paljon on tapahtunut ja olen edelleen järkyttynyt siitä, kuinka ihan pian Oran pitäisi mukamas täyttää jo kolme vuotta ja mulla on pentukin jo häärimässä jaloissa. Hurjaa on elämä!
Viime vuoden tavoitepostaus tässä

Vuonna 2014 tuli saavutettua paljon kaikenlaista. Paljon sellaista, mihin en ihan ollut varautunutkaan. Loppukesästä ja syksyllä oli meidän kisarupeama tottelevaisuuslajien parissa ja sieltä sitten tuntuikin, että tahkottiin tulosta tuloksen perään. Useampikin kaveri huomautti, että meillä oli ihan huima tahti, ja niin kyllä olikin. Mikäs siinä, kun koko kesän oli vain treenannut! Tulosten perässä ei kuitenkaan juostu eikä tulla ensi vuonnakaan juoksemaan, enkä halua ottaa paineita minkään lajin suhteen. Me tehdään tätä kuitenkin oikeasti ihan muista syistä kuin kisaamisen tai menestymisen takia. Esimerkiksi tällä hetkellä kisaaminen ei kiinnosta pätkän vertaa.

Mitkä ne viime vuoden harrastustavoitteet olivat, kuinka ne toteutuivat ja missä mentiin metsään:

  • Agilityssä vähintään kakkosiin olisi kiva päästä
                No siis kyllähän me päästiin, ja ylitettiin itsemme repäisemällä menolippu kolmosiinkin loppukesästä. Kolmosluokan startteja on nyt takana muutama, joiden seassa yksi nollakin. Tammikuussa mennään kokeilemaan onneamme vielä muutaman kerran ja niiden tulosten perusteella katsellaan jatkoa. Check
  • Tokossa paikkis kuntoon ja kaikin puolin koevalmiiksi, ALO1. Ehkä TK1.
                Tavoite täytetty! Ylitin itseni ja patistuksien jälkeen luotin koiraani, ja vein sen kokeeseen elokuussa. Ja vähän myöhemmin toiseen kokeeseen. Ja kolmanteenkin. Hurjaa! TK1 on plakkarissa, kolmella kokeella! Check
  • Rallyssa RTK1 ja avoimen kisoihin
                No huhhuijaa. Ehdottomasti tavoite saavutettu ja reippaasti yli. RTK1:sen lisäksi saavutettiin tunnus RTK2, ja korkattiin hyväksytyin tuloksin jopa voittajassa kaksi kertaa eikä kolmosen koulari ollut kaukana. Se jää nyt kuitenkin sitten ensi vuoden puolelle. Check
  • BH, mikäli paikkis toimii. AD, mikäli löydetään koe sopivaan aikaan sopivasta paikasta.
                Totta puhuakseni unohtelin molempia pitkin vuotta, enkä tullut katsoneeksi koepaikkoja. Heräsin aiheeseen sitten loppuvuoden puolella ja ilmoitin koiran vähän extempore BH-kokeeseen lokakuun lopussa, joista sitten saimme kuin saimmekin tuloksen PAKK1 ja tunnuksen BH! Check. AD-kokeelle en suonut juuri ajatusta enää kevään jälkeen. Check
  • Jälki kisakuntoon tai lähentelemään sitä - jäljille lisää pituutta, kepit kepeiksi ja esineiksi. Esineruutuun kokeenomaisuutta ja hakua edes jotkut treenit
                Treenattiin jälkeä kyllä joo jonkin verran, mutta ei se koekunnossa ole. Parantunut kyllä ehdottomasti, eikä peltojäljellä nyt ihan hirveän kaukana kisamaisesta ole - esineetkin ilmaistaan tosi kivasti, pituutta ja tarkkuutta pitäisi vain saada lisää. Metsässä ollaan myös lähestytty aavistuksen koekuntoa sitä kuitenkaan saavuttamatta, mutta keppejä Ora ei vielä pelkästään ilmaise kuin satunnaisesti. ½Check. Esineruutua ollaan tehty vähän mutta ei kyllä kokeenomaisesti, eikä hakuakaan treenattu yhden ainoitakaan treenejä tänä vuonna. Hupsis. Check
  • Paimennusta: käydään mahdollisuuksien mukaan, niin paljon kuin mahdollista. Tähdätään tulevaisuudessa esikokeeseen, mutta se ei varmaankaan ole vielä ensi vuoden juttu
                Ei ollut ei esikoe tämän vuoden juttu eikä tule olemaan ensi vuodenkaan, mutta kyllä me silti ollaan käyty paimentamassa, kunhan siinä keskellä kesää sen suhteen ryhdistäydyttiin. Ja ollaan kehityttykin, molemmat. Enemmänkin olisi kuitenkin voitu käydä, mutta käytiin silti mahdollisuuksien mukaan. Eli siis Check
  • Koiratanssiesitystä silmälläpitäen temppujen ketjuttamista
                Kappaleen valitsin ja vähän koreografiaakin suunnittelin, ja temppuja on opeteltu jonkin verran, mutta ei meillä kyllä valmista esitystä ole vielä ollenkaan. Vähän ketjutettiin muutamaa liikettä, riittääkö se tavoitteen saavuttamiseen? ½Check
  • Vetoa ja pyöräilyä ei unohdeta: veto kuntoon!
                Pyöräiltiin varsinkin treeneihin ihan törkeän usein, vetoa treenattiin myös. Check Vielä kyllä kaipaa treeniä vetoon, palkalla vetää hyvin ainakin lyhyitä pätkiä. ½Check
  • Näyttely-H
                Ei vain H vaan EH unkarinpaimenkoirien erkkarista! Jee! Check
  • Mahdollisesti luonnetesti, mikäli koira vaikuttaa kypsältä; isona ehkänä myös MH, jos rahatilanne antaisi myöten.
                Ei vaikuttanut koira kypsältä, joten en vienyt. Rahat ei antaneet myöden MH-kuvaukseen, joten ei menty sinnekään, vaikka kovasti teki mieli. Check
  • Terveyden kanssa ei tietenkään voi tavoitteita pitää, mutta yritetään silti olla niin terveitä kuin mahdollista
                Oltiin terveitä eikä lekurissa käyty itse asiassa kertaakaan. Kotihoidolla parani muutama reikä ja haaveri. Fyssarillakin on ollut erittäin hyvässä kunnossa. Check
  • (Myös Elmeri pääsisi agittelemaan silloin tällöin!)
                Tosi huonosti pääsi, taisiko päästä yhtäkään kertaa, koska en vain saanut koiraa kentälle enkä hallille. Höh! Temppuja pikkuisen ja jotain rally-tokon tapaistakin muutamia kertoja, mutta ei sen suurempaa. Check

Ja sitten niitä tavoitteita vuodelle 2015:

Ora

  • Agilityn suhteen ei suuria paineita. SM-nollia yritetään kerätä tai olla keräämättä, riippuu miten lähtee sujumaan. Jotain roadtripin tapaista olen suunnitellut kesälle 2015, tähtäimenä pohjoisen agilitykisat ja vähän paremmat mahdollisuudet serteihin... :D Konkreettisena: nopeammat kontaktit
  • Tokossa AVO1 ehdottomasti ennen sääntömuutosta, tai jos ehditään ja siltä tuntuu niin TK2. Kämppis uhkaili, että voitaisi saada VOI1 ennen sääntömuutostakin ettei tarvitsisi säätää hyppynoudon kanssa, mutta siihen tulisi kyllä liian kiire eli ei ole tavoitteena. Sääntömuutoksen jälkeen voisi jopa harkita loppuvuodesta voittajaa, jos metallin kanssa käy jotenkin hyvin. Konkreettisena: patoamistreeniä, häiriönsietoa, kaukopalkka ja koevire paremmaksi, metallinouto kuntoon ja ylipäänsä noudon nostot paremmiksi. Sääntömuutoksen myötä merkin kiertäminen, eteenlähetys ja ohjattu hyppynouto.
  • Rally-tokosta se yksi puuttuva VOI-tulos ja RTK3. Mestariluokkaan, jossa vaatimattomasti tavoitteena lokakuun SM-kisat Ylöjärvellä. En pidä RTK4-tunnustakaan yhtään mahdottomana, mutta katsotaan! Konkreettisena: yhtä varma ja halukas oikean puolen seuruu, kuin vasenkin. Peruuttaminen oikealla suoraksi ja varmaksi.
  • Jälki kisakuntoon, ainakin suurin piirtein, johan mulle ehdotettiin FH-koetta ensi vuodelle... Ei kuitenkaan paineita sen suhteen. Konkreettisesti: jäljelle pituutta ja paljon tarkkuustreeniä, vaikeita vähähajuisia esineitä. Ylipäänsä mahdollisimman paljon treeniä, vaikka sitten menisikin vähän puihin!
    Tottis nyt johonkin sinne päin, nyt ei olla suotu tottikselle juuri ajatustakaan. Konkreettisesti: pk-hypyn ja -esteen treenausta, eteenmenon treenaus kunnolla - ajattele sitä tottistakin vähän
    Esineruutuun vihdoin kokeenomaisuutta. Konkreettisesti: vieraan tallaamia alueita, isompia alueita, useampia esineitä. Paljon esineruututreeniä, vaikka Ora onkin aika luonnonlahjakkuus!
  • Koiratanssin esitys kuntoon, toive kisoista 2015. Biisin vaihto?
  • Paimentamassa jos käytäisiin säännöllisen epäsäännöllisesti edelleen, niin olisi hyvä. Kehittyäkin tietysti olisi kiva siinä sivussa, edelleen silmälläpitäen sitä esikoetta. Jos 2015 päästäisi sinne Unkariinkin asti paimeneen, kun tänä vuonna meni sivu suun.
  • Vetoa jaksamuksen mukaan ja veto itsessään kuntoon. Pyöräilyä jatketaan tavalliseen tapaan.
  • Luonnetesti
  • Pennun hyväkyminen kunnolla lauman jäseneksi
  • Sterilointi, sikälimikäli aloittaa juoksuja enää ikinä. Jos ei, niin tutkitaan miksei.

Ren 

  • Jos kasvettaisi kunnollisiksi koirakansalaisiksi, niin olisi jo hyvä juttu!
  •  Kaikkiin harrastuslajeihin hyvät pohjat: hyvä leikkimoottori ja leikin säännöt, häiriönsietoa, kaukopalkka, sopiva vire ja viettitaso treenaamiseen, rauhoittuminen
  • Tokossa ja rally-tokossa ALO:n liikkeitä ja pohjustetaan ylempiäkin, kaikki toki uusien sääntöjen mukaan tokossa. Tulisihan se kisaikäänkin alkusyksystä, mutta ei me kyllä heti kisata eikä siihen ollenkaan pyritä, ellei nyt ihan välttämättä siltä tunnu.
  • Agilityssä vahva estehakuisuus ja eiköhän ensi vuoden loppuun mennessä oltaisi tutustuttu jo kaikkiin esteisiin jonkin verran. Vauvaryhmä kesäkaudelle on jo tiedossa.
  • Namijälkiä sekä metsään että pellolle
  • Paimentamassa voitaisi kerran käydä katsomassa, mitä pentu tuumaa. Opetellaan pyöräilyyn kesällä ja treenataan temppuja!
  • Luustokuvaukset mahdollisesti loppuvuodesta, tai sitten seuraavalle vuodelle 

Katsotaan, miten uusi vuosi ja kahden mudin laumaelämä lähtee rullaamaan. Onnittelen teitä, jotka saitte luettua tämän koko kilometripostauksen alusta loppuun saakka.
Toivotamme kaikille pitkää ikää sekä onnellista ja menestyksekästä vuotta 2015!

6 kommenttia:

  1. Lähdet miun roadtrippailemaan koiratanssikisoihin. :D Laikalla on jopa kaksi (notoinenvastaalussablaablaablaa) toimivaa HTM-positiota ja kolmas tuloillaan, niin meidän on varmaan pakko korkata tanhut ensi vuonna. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooooooo no kyllä! :D Me tehtäisiin freestyleä, kun en mä noita positioita.

      Poista
    2. Onneks ne on samoissa kisoissa, ni voidaan kato silti lähtee. :D Freestyle kiinnostaa kyl meitäkin, mut se on niin vaiheessa, et en vielä. Ja jänskättää niin paljon, et luultavasti HTM on vähän iisimpää just meille. :)

      Poista
    3. Jep! Mä taas olen niin perfektionisti välillä, että en tiedä, miten saan esityksen ikinä oikeasti tarpeeksi hyvin hallintaan. :D Toivon mukaan ehkä joskus ensi vuonna!

      Poista
  2. Teillä on kyllä ollut ainakin tulosrikas vuosi! :D Niin ja Ren on superkaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän joo. :D En tiedä, onko se hyvä vai huono asia... Rentukka kiittää <3

      Poista