Yleistä
 |
| Tyttösten kanssa kesällä 2015 |
Olen Oona, vähän yli parikymppinen viittä vaille valmis laboratorioanalyytikko. Asun tällä hetkellä Vantaan ja Helsingin rajalla kerrostalokolmiossa kahden mudin, Oran ja Renin kanssa, ja kämppiksinä meillä on Piela ja sk collie Lego. Koirien lisäksi eläinlaumaa on molemmilla enemmänkin vähän pienempien eläinten muodossa - multa löytyy kesyhiiriä ja jättiläistuhatjalkaisia, kämppikseltä kaneja ja deguja.
Lemmikkien lomassa kiinnostuksenkohteita ovat mm. kuvataiteet ja käsityöt, liian vähälle jääneet hevosharrastukset, lihansyöjäkasvit ja valokuvaus. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Agilityliiton, Suomen Mudiyhdistyksen, Hakunilan Seudun Koiraharrastajien ja Suomen Rally-Tokoyhdistyksen jäsen ja lisäksi toimin Mudiyhdistyksen jäsensihteerinä ja kotisivujen päivittäjänä, koulutan agilityä ja rally-tokoa HSKH:lla sekä toimin rally-tokojaoksen kilpailu-, koulutus- ja leiritoimikunnassa.
Koirahistoriasta
En ole niitä ihmisiä, jotka voivat kirjoittaa blogiinsa jonkinlaisen lauseen siitä, että "meillä on aina ollut koiria". Ilman minua meidän perheeseemme ei nimittäin olisi luultavasti ikinä tullut sitä ensimmäistäkään koiraa.
Jasu tuli siis hurjan, monen vuoden kinumisen, puntaroinnin, koiratapahtumissa ramppaamisen ja koirista opiskelemisen jälkeen koko perheen koiraksi, kun olin 10-vuotias. Jasun kanssa me ei juurikaan harrastettu, mitä se nyt parissa mätsärissä kävi ja osasi jonkin verran vääräoppista agilityä ja turhanpäiväisiä temppuja. Elmeri tuli siitä muutaman vuoden kuluttua kasvattajansa yllytyksestä sen enempää toista koiraa kaavailtua ("ja Elmeri menee sitten Oonalle..."), ja sen kanssa aloinkin harrastaa enemmän. Helpoimman kautta ei olla päästy, mutta hengissä ollaan edelleen. Harjakoirat jäivät lopulta asumaan vanhempieni luokse, kun muutin omilleni.
Elmerin kanssa harrastaessani tajusin, ettei sen kanssa kovin pitkälle pötkitä, ja aloin miettiä itselleni "kunnollista harrastuskoiraa". Paimenkoirat olivat aina olleet lähellä sydäntä ja paimentamaan oli pakko päästä, joten hurjasti rotuja seilanneena päädyin peruuttamattomasti mudipiireihin 2010. Oma mudilapsi Ora muuttikin kotiin keväällä 2012. En ole erityisen kilpailuviettinen - kisoissa ja kokeissa käydäänkin
lähinnä rikkomassa niitä omiatavoitteita, eikä minkäänlainen sijoittuminen ei ole minulle tärkeää. Saa nähdä, miten pitkälle Oran kanssa päästään, mutta tavoitteena olisi vain iloinen koira ja iloinen omistaja!Mudit veivät lopulta pahasti mukanaan ja vähän extempore laumaan muutti vielä toinenkin mudi, Ren. Kerran mudi, aina mudi, vai miten se menikään?
Harjakoirat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti